Turhuuksien Rovio on klassikko, minkä huomaa jo ensimmäisiltä sivuilta. Tom Wolfen näkemys juppiajan New Yorkista on kestänyt loistavasti aikaa, sillä vuonna 1987 julkaistu eepos leikittelee ikiaikaisella inhimillisyydellä joka ei muutu.
Teemoja käryää Turhuuksien Roviolla useampia. Ahneus – kohdistuupa se sitten rahaa, valtaan, naisiin, tai sosiaaliseen asemaan – on kirjan kantava teema, ja sen vallassa on jokainen. Wolfe leikittelee stereotypioilla ja osoittelee sormella niin juutalaisia, irlantilaisia, eliittiä, köyhiä (ja Bronxin tummia nuorisorikollisia), poliitikkoja, amerikkalaisia kuin englantilaisiakin. Lehdistö kulkee pässinä narussa, kun poliitikot käyttävät julkisuutta ja sinne syötettyjä vääriä tietoja aseenaan. Wolfe nauraa kaikesta ja kaikille.
Wolfe kerää tarinaansa mainion hahmokavalkadin. Maailmankaikkeuden Valtiaaksi itseään kutsuva sijoitusmyyjä Sherman McCoy elelee leveästi Park Avuenuella 14 huoneen kerrostalohuoneistossa, pitää nuorta rakastajaa, ja tavoittelee ahnaasti miljoonan dollarin vuosituloja – joita ilman hän ei ole mitään. Apulaissyyttäjä Larry Kramer tuskailee paskapökäleoikeusjuttujen kanssa ja haaveilee syrjähypystä ruskeaa huulipunaa käyttävän valanaisen kanssa. Toimittaja Peter Fallow kokee englantilaista ylemmyydentunnetta juntteja amerikkalaisia kohtaan, muttei selviä iltaan asti antautumatta alkoholille.
Tarina alkaa, kun Sherman eksyy moottoritiellä väärässä seurassa väärälle rampille ja päätyy Manhattanin sijaan Bronxiin. Lienee selvää, ettei miljonääri kuulu ghettoon eli ongelmia on edessä. Totuus on toissijaista, kun kaikilla osallisilla on omat intressinsä pelissä.
Wolfe kirjoittaa erinomaisen viihdyttävästi. Tyyli on sopivan liioiteltua, ja ennen kaikkea hän löytää hauskoja yksityiskohtia kaikkialta. Kielenkäyttö on nautinnollista, ja Erkki Jukaraisen suomennos onnistunut. Suussa on mukava pyöritellä sanoja kuten karjapaimennauru tai parittajanaskellus. Naurahdin hersyvästi myös GAY NYRKKI -aktivistiporukalle, joka osallistuu jokaiseen mielenosoitukseen asiasta riippumatta kunhan se jotenkin linkittyy johonkin vähemmistöön. Kuinka vallatonta!
Kesken lukunautinnon sain oman osani Bronxin tunnelmasta. Pysäköidessäni vuokra-autoa Barcelonan lentokentälle samaistuin välittömästi teoksen fiiliksiin, kun kaksi tummahipiäistä miestä lähestyi autoani käyttäen ehtaa parittajanaskellusta. Vaikka kuinka olin tarkkana, niin häslärit saivat huomioni hetkeksi toisaalle, jolloin kolmas varasti käsimatkatavaralaukkuni – ja ystävältä saadun Turhuuksien Rovion. Kuinka röyhkeää! Miten karvas menetys!
Loppuhuipennus 10 kilometrin korkeudessa jäi tällä(kin) lennolla haaveeksi. Kirjasto tarjosi onneksi nopeasti helpotusta, mutta tunnelma oli jo väistämättä latistunut. Sitä ei kuitenkaan oikein voi Wolfen piikkiin laittaa.
Pölyn laskeuduttua ulkopuolisten häiriötekijöiden vaikutus alkaa haihtua ja kirjan vahvuudet kirkastua. Jo mainittujen päähenkilöiden lisäksi mieleen jäävät paskanjauhannalle allerginen tuomari Kovitsky (jolla on tosielämän esikuva Burton B. Roberts), kaheli asianajaja Killian, ja etenkin kuvottavan korruptoitunut musta pastori Bacon. Kirja on yllättävän ajankohtainen edelleen, ja varsinkin rasismisetti tuntuu ihan samalta kuin silloinkin: faktoista viis ja oikeudenmukaisuutta peliin. Kun vaihtaa tabloidien otsikot klikkiotsikoiksi, niin teos on päivitetty nykyaikaan.
Vahvinta antia on ajankuva ja tunnelma. Turhuuksien Rovio kannattaa nautiskella kiireettä, antaa mielen kulkeutua 80-luvun New Yorkiin, ja antautua tarinan vietäväksi. Tämä on mestariteos.
Arvosana: 5/5
