The Shortest History of Austria eli Itävallan lyhin historia on sopiva tapa tutustua nykyisin pieneen ja puolueettomaksi julistautuneeseen valtioon Keski-Euroopassa. Nykyisin Itävalta on pelkkä tynkä vanhoista loiston päivistään, sillä Kaarle V:n aikaan Habsburgit hallitsivat puolta maailmaa, ja vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia kattoi laajat alueet Kroatiasta Ukrainaan ja Tsekistä Romaniaan. Itävallan historia on jäänyt ainakin itsellä pimentoon, joten on aika korjata tilanne.
Itävallan historia on pitkälti Habsburgin suvun historiaa. Rooman vaikutus Tonavan alueella päättyi 400-luvulla ja valtakunnan läntisen puoliskon romahdettua (Bysantti jatkoi vielä vuosituhannen ajan) Eurooppa pirstaloitui pienemmiksi valtakunniksi, joista yhdestä rakentui Itävallaksi (Ostarrichi) kutsuttu rajakreivikunta vähän ennen ensimmäistä milleniumia. Alue päätyi Habsburgeille 1278, jotka pitäisivät siellä valtaa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jonka päätyttyä sekä Itävallan että Unkarin tasavallat julistautuisivat itsenäisiksi.
Shortest history of Austria onnistuu selventämään feodaaliajan Eurooppaa mallikkaasti, ja tämä on kirjan suurimpia ansioita. Kuninkaat vasalleineen hallitsivat isoja tai pieniä maa-alueita ja rahvas, eli varsinkin itään päin mennessä itsenäisten talonpoikien sijaan maaorjat, viljelivät maata. Mitään kansallisvaltioita ei tuohon aikaan tunnettu, vaan hallitsijan alueilla puhuttiin usein monia eri kieliä. Habsburgit hallitsivat laajoja maa-alueita, jonka lisäksi suku piti hallussaan Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua 1440-1700.
Habsburgien suku jakautui kahteen 1500-luvulla, kun Kaarle V asetti veljensä Ferdinand I:n keisariksi ja poikansa Filip II:n Espanjan kuninkaaksi. Espanjan haara hallitsi Espanjan lisäksi Alankomaita, Milanoa, Napolia, Sisiliaa ja Sardiniaa, ja luonnollisesti Espanjan siirtomaita Amerikassa. Kirjassa käsiteltävät Itävallan Habsburgit puolestaan hallitsivat Itävaltaa, Unkaria, Böömiä, Tirolia ja Transylvaniaa, sekä kantoivat keisarikunnan kruunua, ja siten olivat ainakin nimellisesti saksalaisten alueiden hallitsijoita. Aika tilkkutäkki!
Sekavia sattumuksia
Kirja seuraa luonnollisesti itäistä haaraa. Mitään erikoista ei oikein tapahdu, ja suurinta päänvaivaa tuntuu aiheuttavan uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus. Asialla ei juurikaan ole tekemistä uskonasioiden kanssa, vaan kyseessä on valtakamppailu maallisten ja hengellisten hallitsijoiden välillä, ja panoksena on kirkon maallinen omaisuus, jota kieltämättä on kertynyt kohtuullisen paljon köyhyyden ilosanomaa julistavalle katoliselle kirkolle.
Juutalaisten suhteen Habsburgit eivät tiedä mitä tehdä. Harhaoppisia jeesuksentappajia yleensä vihataan, mutta harmillisesti juutalaisia kuitenkin tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen. Kristityt eivät tuohon aikaan saaneet periä korkoa, joten juutalaiset pankkiirisuvut rahoittivat mahtimiesten ja pienempien porvareiden hankkeita. Kun keisari sitten keksi karkottaa juutalaiset valtakunnasta, oli seurauksena rahoituskriisi, ja pian juutalaiset täytyi kutsua takaisin. Kuulostaa ihan marinien ja trumppien talouskäsityksiltä!
Vasta 1800-luvulle tultaessa alkoi sivistyksen voittokulku ja juutalaiset saivat samat oikeudet mitä muutkin; pian heitä löytyy kaikilta yhteiskunnan alojen johtopaikoilta. Ihan vapaaehtoisesti se ei tapahtunut, sillä Habsburgien Frans I pyrki pitämään nationalismin ja liberalismin kurissa; varsinkaan kansallisvaltio ei oikein sopinut lukuisia eri kieliryhmiä hallitsevan suvun suunnitelmiin. Itävalta nousi Napoleonin sotien jälkeen yhdeksi neljästä Euroopan suurvallasta Britannian, Preussin ja Venäjän kanssa, jotka Wienin kongressissa 1814-1815 päättivät toimista joilla Ranska pidettäisiin kurissa. Vanhat monarkiat pyrkivät samalla estämään Ranskan vallankumouksen aatteiden, lähinnä tasavaltalaispyrkimysten leviämistä.
Vaikka keisarit vallassa pysyivätkin, hyötyi talouselämä sallituista uudistuksista. Teollistuminen pääsi kunnolla vauhtiin ja Itävaltaan rakennettiin tuhansia kilometrejä rautatietä. Maaorjuus päättyi, mutta vaurastumisen ulottuminen kaikkein köyhimpiinkin kansankerroksiin oli hidasta, sillä väkiluku kasvoi hurjaa vauhtia, liki 50% vuosisadan alkupuoliskolla. Tarinat vuokrakasarmeista, joissa tehdastyöläiset alivuokraavat vuoteitaan työpäivän ajaksi, ovat melkoisen rankkaa luettavaa. Kirjaa lukiessa ymmärtää miksi Wienissä oli niin paljon liikehdintää työväen olojen parantamiseksi, vaikkei ratkaisussa (kommunismi) mitään järkeä olekaan.
Kirjassa listataan jos jonkinlaista Itävaltalaista suurmiestä, mutta kutakin turhan lyhyesti. Musiikissa luen mieluusti Mozartista, Mahlerista ja Straussista. Tieteen ja filosofian puolella Wittgesteinista, Popperista, ja lukuisista fyysikoista pitäisi lukea enemmänkin. Ainoastaan Hitlerin touhuissa vähempi olisi riittänyt, ja ehkä kommunistienkien touhuja käsitellään omaan makuun liikaa – ja tolkullisempaa itävaltalaista koulukuntaa tuskin lainkaan.
Kansallisaate pilaa kaiken
Kansallisaatteen leviämisestä Itävalta lienee malliesimerkki. Valtakunta, jossa puhuttiin virallisten kielten eli saksan ja unkarin lisäksi puolaa, italiaa, kroaattia, tsekkiä, slovakkia, ukrainaa, serbiaa, friulia, romaniaa, sloveenia, jiddishiä ja turkkia, oli ilmiselvästi altis nationalismin houkutuksille. Habsburgit olivat hätää kärsimässä vähemmistöjen kokiessa olevansa syrjittyjä ja kieliryhmien hakiessa suurempaa roolia. Vielä kun Venäjä hämmensi peliä tukemalla slaavien pyrkimyksiä Balkanilla, kävi järjestyksen pito hankalaksi. Mitä enemmän historiaa lukee, sen typerämmältä koko kansallisuusaate alkaa tuntua, koska se perustuu poikkeuksetta vihanpidon tai vähintäänkin vastakkainasettelun rakentamiseen eri ryhmien välille.
Vuosisadan puolivälissä alkoi imperiumin alamäki. Ensin tuli Euroopan hullu vuosi 1848: Ranskan helmikuun vallankumous nostatti kapinoita useissa maissa, ja Itävallassa nämä tukahdutettiin sotilaallisesti, Unkarissa venäläisten avulla (jonka jälkeen keisari kuvitteli taanneensa Itävallan tuen pyrkimyksille vallata alueita Ottomaaneilta, mikä osoittautui kuitenkin virheelliseksi Krimin sodassa), mutta silti imperiumi hajosi ja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia sai alkunsa. Sen jälkeen taistelu saksankielisen Euroopan hallinnasta kääntyi Preussille 1866 sodassa, ja samalla Venetsian alue liitettiin Italiaan. Pian vuosisadan vaihteen säätö Balkanilla Serbiaa vastaan Bosnia-Hertzegovinan alueesta räjäyttäisi ruutitynnyrin.
Maailmansotien välinen aika on itselle mielenkiintoisinta antia, sillä en muista lukeneeni milloinkaan mitä Itävallassa tuona aikana tapahtui valokeilan paistaessa hyperinflaatiosta kärsivään Saksaan. Yllätyin siitä, että myös Itävalta ajautui diktatuuriin ennen Anschlussia, eli vuoden 1938 tapahtumia jossa Hitler liitti Itävallan Saksan osavaltioksi. Myös Itävallan kiemurtelu ulos sodan tapahtumista on melkoinen mallisuoritus, kun sodan jälkeen hallitus väitti kivenkovaan kaiken olleen natsien vikaa, vaikka maassa melkoisia fasisitiviboja olikin. Oma mielenkiinto lopahtaa vuoden 1955 valtiosopimukseen, joka lopettaa miehityksen ja palauttaa maan itsenäisyyden; en jaksa oikein lukea lähihistoriaa.
Lyhyt historia täyttää tehtävänsä
Kirja on ihan mukava paketti. Mielenkiintoisin osuus on maan perustaminen; pimeä keskiaika ei välttämättä ole ollut hirveän pimeää, vaikka historiankirjoitus ei Rooman romahdettua ollutkaan kovin kattavaa. Mielenkiinto lopahtaa uskonsotien ajaksi, mutta 1800-luvun teollistuminen on jälleen mukavaa luettavaa. Tyydyn selailemaan 1900-luvun jälkipuoliskon, koska viimeiset sivut tuntuvat yksinkertaisesti tylsiltä.
Kirjan tiiviys on samaan aikaan vahvuus ja heikkous. The shortest history -sarjan kirjat on suunniteltu luettavaksi päivässä, mutta siihen niiden vetovoima ei riitä. Aihe on kiinnostava, mutta toteutus on liian pintapuolinen, jotta se imaisisi mukaansa; perusteksti on kuin peruskoulun historiankirjaa lukisi: pelkkiä nimiä ja vuosilukuja, eikä mihinkään pureuduta kunnolla. Onneksi kirjassa on runsaasti kainalojuttuja joissa sukelletaan jo vähän syvemmälle – niitä lukeekin sitten ihan mielellään.
Historiaa oppii parhaiten tutustumalla yhden valtakunnan tarinaan kerrallaan. Itävallasta lukiessa valottuvat samalla sen naapurienkin toimet, ja erityisesti Habsburgien hajanaisten omistuksien tilkkutäkki ja kaiken maailman espanjanalankomaat sun muut erikoisuudet saavat riittävät selitykset.
The shortest history of Austria on vähän turhan suppea, mutta täyttää tavoitteensa.
Arvosana: 3-/5
