Satunnaisuuden hämäämä – Sattuman salattu vaikutus elämässä ja markkinoilla on Nassim Talebin klassikkoteos kaukaa vuodelta 2001, ja teoksen laajennettu laitos (2005) suomennettiin Mustan Joutsenen vanavedessä vuonna 2008. Satunnaisuuden hämäämä keskittyy nimensä mukaisesti pohtimaan miksi satunnaisuus hämää meitä ja selittää meille rautalankaa vääntäen miksi toimimme jatkuvasti oman etumme vastaisesti – emmekä edes itse tajua sitä!
Nassim Nicholas Taleb (s.1960) on kotoisin Libanonista, josta hänen perheensä joutui pakenemaan sisällissodan vuoksi. Vaikutusvaltaisen suvun aseman romahtaminen lienee ollut osasyy intoon tutkia satunnaisuutta, eli suomeksi onnea (hän mainitsee maan varapresidenttinä aiemmin toimineen isoisänsä majailleen pahaisessa kerrostaloasunnossa Ateenassa). Taleb mukaan häntä on kauhistuttanut ajatus köyhtymisestä, mikä on saanut hänet karttamaan vääränlaisia riskejä. Erityisesti häntä kauhistuttaa ottaa riskejä, jotka voivat johtaa tuhoon.
Meklarina toimiessaan Taleb teki hyvät rahat 80- ja 90-luvuilla (hän käyttää termiä fuck off money) tajuttuaan ihmisten kuvittelevan rahoitusmarkkinoiden ilmiöiden noudattavan normaalijakaumaa. Hän ennakoi finanssikriisiä jo vuonna 2003 analysoituaan Fanny Maen luvut, ja ymmärrettyään sen kaatuvan jo pieneen markkinahäiriöön – toisin kuin kellokäyrää soveltavat rahoitusalan ”ammattilaiset”, jotka väittivät riskin olevan mitätön.
Miehelle naurettiin vuosia, kunnes kakka lopulta osui tuulettimeen tunnetuin seurauksin – ja Taleb teki hirmuisen tilin ennakoituaan pankki- ja rahoitussektorin ongelmat. Esimerkiksi Universa Investments -hedgerahasto, jossa Taleb oli neuvonantajana, tuotti yli 100% vuonna 2008 pörssien syöksyessä 30-50%. Taleb tosin kertoi, ettei hän henkilökohtaisesti tienannut ihan niin paljoa kuin mitä uutisoitiin, koska hän ei yksinkertaisesti ehtinyt toteuttaa kaikkia toimeksiantoja parhaalla hetkellä.
Ihan kuin töissä
Optiomeklarina toiminut Taleb kirjoittaa luonnollisesti omasta alastaan, mutta sijoitusmaailman lisäksi kirjan ajatuksia voi soveltaa kaikille elämän osa-alueille. Hän kertoo syöpäsairaalan tupakointipaikalla körssittelevistä syöpähoitajista ja -lääkäreistä, jotka viisveisaavat näkemistään potilaista ja heidän kärsimyksistään, ja kuvittelevat ettei paheen mahdollinen – ja suurella todennäköisyydellä vakava – seuraus koske juuri heitä. Taleb kirjoittaa paljon psykologiasta (Kahneman) ja aivojemme biologiasta (Damasio), jotka saavat meidät sivuuttamaan olennaisen, ellemme pysähdy rationaalisesti ajattelemaan.
Intuitio antaa meille jatkuvasti väärää tietoa. Ihminen rakentaa mielessään syy-seuraus-suhteita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ilmiö näkyy hämmentävästi yritykseni myyjissä (ja lähes kaikissa kouluttamissani myyjissä), joilla on taipumus arvioida saamansa soittolista hyväksi tai huonoksi ennen kuin se on tilastollisesti mahdollista: jos myyjä onnistuu ensimmäisten soittojen kohdalla, on syynä hyvä lista (mielipide muuten säilyy vaikka tulokset jäisivät myöhemmin alle tavanomaisen), jos taas ensimmäisen puolen päivänä vastataan huonosti ja kaikki viisi vastannutta esittävät päteviä syitä kieltäytymiselleen, tuomitaan lista surkeaksi, vaikka 5 tai 10 peräkkäisen epäonnistumisen putkia on mahdotonta välttää. Samoin asiakkaani ihmettelevät usein epätasaisia tuloksia (miksei eilen tullut tilauksia, vaikka toissapäivänä tuli 5 tilausta ja sitä edellisenä 3), vaikka tilastollisesti olisi äärettömän epätodennäköistä saada tasaisesti tuloksia! Protip: liian säännölliset tulokset ovat varmin merkki huijaamisesta.
Naurahdan vielä tälläkin lukukerralla tapaukselle, jossa Taleb kieltäytyy antamasta ennustusta markkinoiden kehittymisestä sedälleen, joka sitten haukkuu nenäkkään opiskelijan Nassimin isälle. Setä ei ymmärrä satunnaisuutta, eikä tajua Nassimin puhuvan totta kertoessaan ettei hän tiedä, vaan kuvittelee pojannulikan vain kiusaavan häntä kieltäytymällä antamasta neuvoa kuten lääkäri tai juristi tekisi. Kiittämättömyys on maailman palkka!
Esimerkki muistuttaa minua kamppailustani omia palveluitani myydessä: saisin merkittävästi suuremmalla todennäköisyydellä kaupan clousattua, jos lupaisin varmuudella hyviä tuloksia, sekä väittäisin pokkana tietäväni kaiken, sillä (ikävä kyllä) kantaansa varmaksi väittävä on uskottavampi kuin realistisesti riskit huomioiva. Ihmiset uskovat mieluummin huuhaahörhöä joka sanoo rokotteiden varmasti olevan vaarallisia, kuin asiantuntijaa joka puhuu heille tieteen epävarmuuksista. Kaiken lisäksi voisin aina selitellä tieni ulos rikotuista lupauksista vetoamalla johonkin epämääräiseen ja ennakoimattomaan ulkopuoliseen syyhyn (juu tämä johtui ihan Keskisarjan puheista jotka loivat epävarmuutta ihmisten epäillessä hallituksen kaatumista).
Tuttua juttua
Luin kirjan ensimmäisen kerran joskus 2010-2011, ja sen jälkeen olen palannut sen ääreen puolenkymmentä kertaa. Ensikosketus Talebiin tapahtui potentiaalisen asiakkaan toimistossa, jossa tapaamani kohtuullisen hyvin menestynyt yrittäjä kieltäytyi tarjoamistani varainhoito- ja sijoitustuotteista perustaen väitteensä juuri lukemalleen kirjalle Musta Joutsen. Keskustelu oli arvokas: luin Talebin kaksi suomeksi ilmestynyttä kirjaa itsekin, mikä sytytti kiinnostukseni todennäköisyyslaskentaan ja tilastotieteeseen. En voinut olla huomaamatta syvää ristiriitaa lukemani ja silloisen ammattini sijoitus- ja varainhoitopalvelujen myyjänä välillä, joka tosin alkuun ei haitannut, koska finanssikriisin montussa tiesin lähes kaikkien sijoitusten onnistuvan keskipitkällä aikavälillä – mutta kurssien kohentuessa kaupan saaminen olisi vaatinut vähintäänkin harmaalle alueelle astumista. Sen sijaan, että olisin vain sulkenut silmäni asioille jotka vaaransivat uskoni siihen mikä tuo leivän pöytään, lopetin työn – onnekkaiden sattumusten suosiessa minulla oli onnekseni muitakin vaihtoehtoja.
Huomaan sisäistäneeni monia kirjan ajatuksia. Vaikkapa esimerkki Bayesin teoreeman käytöstä terveydenhuollosta osoittautui arvokkaaksi muutamia vuosia sitten, kun nuorimman lapseni ultraäänitutkimuksessa paljastui jotakin jatkotutkimuksia vaativaa, jonka kuitenkin ymmärsin välittömästi olevan suurella todennäköisyydellä false positive eikä oikea ongelma (jos testin tarkkuus on 95% ja 0,1% sikiöistä sairastaa tautia, niin positiivisen testituloksen saaneista sikiöistä 2% on sairaita, eikä sairauden todennäköisyys ole 95% kuten suurin osa kuvittelee). Tajuttuani tämän en stressannut enää lainkaan (kiitos Taleb!), ja vaikkei äiti todennäköisesti ymmärtänyt lainkaan laskelmiani, toivon ainakin oman huolettomuuteni rohkaisseen häntä. Hän toki väitti ymmärtävänsä, mutta jotenkin epäilen häneen sanoneen niin vain turhiksi kokemiaan jatkoselvityksiä välttääkseen (olin jo kaivamassa esiin kynää ja paperia). Muistan elävästi turhautuneeni (mutten lainkaan yllättyneeni) yrittäessäni tarkentaa tilannekuvaa, sillä terveydenhuollon ammattilaiset eivät ymmärtäneet lainkaan kysymyksiäni…
Nasse-setä muistuttaa uutisten seuraamisen haitallisuudesta ja nyökyttelen tyytyväisenä. Hän kirjoittaa journalismin olevan maailman suurin vitsaus, sillä toimittajat syöttävät lukijoille yhä yksinkertaisimpia tarinoita, vaikka maailma monimutkaistuu jatkuvasti. Hän perustelee etenkin talousuutisten olevan pelkkää kohinaa, joille toimittajat vain keksivät uskottavan kuuloisia selityksiä. Mielestäni väitteen voi laajentaa lähes kaikkiin uutisiin, koska yhtä lailla demarien tai persujen puolen prosentin kannatusmuutos on pelkkää kohinaa, jolloin niille keksityt syyt ovat väistämättä silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Luemme uutisista lähinnä toimittajien omia ajatuksia.
Olen lukenut niin paljon psykologiasta ja ajatusvirheistä, että minun on helppoa samaistua Nassim-poloon, joka ei kykene lukemaan uutisartikkeleita kuin poimiakseen virheitä ja dogmeja toimittajan ajattelussa ja päättelyssä. Minunkin on yksinkertaisesti mahdotonta lukea lounaalla Hesaria löytämättä lehdestä vähintään yhtä uutista, joka suorastaan huutaa kirjoittamaan perustellun mielipidekirjoituksen toimittajan tai haastatellun ”asiantuntijan” virheistä. Huomaan pystyväni vastustamaan kiusausta lähes joka kerta, joten ei voi kuin olla iloinen kehityksestään! 😇
Taleb esittää kirjassaan esimerkin siitä, että yli puolet ihmisistä voi olla keskimääräistä rikkaampia tai köyhempiä. Tämä lienee ollut ainakin alitajuisesti muistissa päätellessäni miksi väite siitä, että suurin osa autoilijoista ei voi olla keskimääräistä parempia, on väärä. Perustelu on yksinkertainen: suurella joukolla suomalaisia on ajokortti, vaikka he eivät milloinkaan aja (osa ei ole ajanut vuosikymmeniin, pieni vähemmistö tuskin kertaakaan inssiajon jälkeen), ja tämä suuri käytännössä ajotaidoton joukko vetää kaikkien ajokortillisten keskiarvon niin alas, että yli puolet autoilijoista on ajotaidoiltaan keskimääräistä parempia. (On eri kysymys onko kuljettajan oma arvio ajotaidostaan oikein.)
Painavaa asiaa ja päänaukomista
Taleb pureutuu tiedon oikeaksi todistamiseen. Hän käy läpi Popperin falsifiointiperiaatteen, jonka mukaan edes ääretön määrä havaintoja ei riitä todistamaan jotain oikeasti (miljoona valkoista joutsenta ei todista, että kaikki joutsenet ovat valkoisia), mutta yksikin vastakkainen havainto riittää (yksi musta joutsen todistaa etteivät kaikki joutsenet ole valkoisia). Hän muistuttaa, että todisteiden puuttuminen ja todisteet puuttumisesta eivät ole sama asia (absence of evidence is not evidence of absence). Taleb vetää rajan tieteen ja näennäistieteen välille, käyttäen itse termiä hölynpöly.
Taleb muistuttaa minua ihmisten halusta ennustaa tulevaa menneen perusteella, johon finanssialalla tarjoaa erityisen otolliset olosuhteet: dataa on kerättynä hämmästyttävät määrät hintatietojen muodossa (kuitenkaan rahoitusalalla ei voida tehdä kokeita kuten vaikkapa fysiikassa). En muista enää aivan tarkkaa lukua, mutta tapasin sijoitustuotteiden myyjän urallani ainakin puolenkymmentä henkilöä (kaikki arvioni mukaan reilusti keskimääräistä älykkäämpiä ja matemaattisesti lahjakkaita miehiä), jotka olivat kukin rakentaneet itselleen excelhimmelin ennustaakseen sen avulla tulevan kurssikehityksen. He kaikki olivat epäonnistuneet hankkeessaan unohtaessaan täysin sen ikävän tosiseikan, etteivät pörssikurssit ole deterministisiä (eli kurssikehitys ei johdu pelkästään menneestä, vaan mukana on aina satunnaisuutta). Kummastelen jatkuvasti, miksi suuri joukko sijoittajia vannoo teknisen analyysin nimeen, vaikka se on pettänyt jokaisessa kriisissä (9/11, finanssikriisi, korona). En ymmärrä miksi tekninen analyysi nähdään hyvänä työkaluna, vaikka se pettää juuri silloin kun sen puutteiden vaikutukset ovat vakavimmillaan!
Pidän Talebin arrogantista (eli suomeksi ylimielisestä [sivistyssanojen käyttöä voi myös pitää arroganttina]) ja pöyhkeästä tavasta kirjoittaa, kenties siksi koska olen itsekin arrogantti näkemyksiään varmoina pitäviä, mutta ilmiselvästi väärässä olevia ihmisiä kohtaan (Linkedin ei oikein sovi minulle, koska siellä silmille puskee kansantaloutta edes perusteiden verran lukeneen silmiin ilmiselvää työelämän hölynpölyä, joka konsensuksen mukaan ei kuitenkaan ole sitä, jolloin väitteen esittäjän ajatellaan olevan oikeassa, ja sitä kritisoivan Joosen pelkkä trolli). Vaimoakin tämä ärsyttää (hänkin pitää joitain näkemyksiään varmoina, vaikka on ilmiselvästi väärässä, mikä siis saa minut käyttäytymään arrogantisti [vaikkei varmaankaan kannattaisi, mutten vain voi itselleni mitään kaikkein typerimpien väitteiden kohdalla]), ja hän usein kysyy mistä tiedän olevani oikeassa, vaikka ihmisten enemmistö on toista mieltä. Hänen (ja varmasti monen muunkin) on vaikeaa asettua puolelleni, kun esimerkiksi kerron minulle opetetun väärää tietoa Helsingin Kauppakorkeakoulussa: Black-Scholes-Mertonin kaava esitettiin siellä validina työkaluna, vaikka käytäntö on osoittanut ettei se toimi. Mallin soveltaminen tosielämässä nimittäin ajoi herrojen luotsaaman LCTM:n konkurssiin vain vuotta myöhemmin siitä, kun sen hallituksessa istuneet Myron Scholes ja Robert Merton palkittiin talouden Nobelilla. 🙈
Jotenkin on hämmentävää, että Aallon rahoituksen kursseilla opetetaan edelleen samaa kaavaa totena, tai että kaikissa rahastoesitteissä on aivan yhtä väärään matematiikkaan nojaava Sharpen luku muka piensijoittajalle suojaa tuomassa (ei, en ala räntätä LEI-tunnuksen hyödyllisyydestä). Tavallaan ymmärrän mistä tämä johtuu, sillä ihmisten on vaikeaa myöntää olleensa väärässä, etenkin jos sen myötä pitäisi heittää omat akateemiset ansionsa romukoppaan. Vaikka Taleb on osoittanut, ettei keisarilla ole vaatteita, niin hölmöily tuskin loppuu, koska häviäjiä on yksinkertaisesti liikaa.
Lue jottet olisi Satunnaisuuden Hämäämä!
Talebia kannattaa lukea, koska matematiikka on kiistatta hänen puolellaan. Niin pitkään kun suuri enemmistö ei ymmärrä miten maailma toimii, ottavat yhtä lailla ymmärtämättömät asiantuntijat sinunkin puolestasi riskiä. Kaikkien ei tarvitse eikä kannata lähteä kirjan luettuaan pää märkänä sijoittamaan johdannaisiin kuten Taleb tekee, vaan paljon tärkeämpää on ymmärtää ympärillä olevat riskit. Vaarallisinta on altistua vakaville riskeille tajuamatta tekevänsä niin.
Talebia kannattaa seurata myös ihan huvin vuoksi. Herran jutut ovat hupaisia, ja pirulainen vielä osaa todistaa väitteensä vastaansanomattomasti! Suosittelen ottamaan herran X:ssä seurantaan, jos pitää värikkäistä perusteluista, tässä tuore esimerkki: ”His understanding of statistical inference is at par with the mechanical skills of a dying amoeba born with a mild but consequential genetic defect.” 😄
Satunnaisuuden hämäämä on riemukasta luettavaa, eikä sen sisältö ei ole vanhentunut 20 vuodessa lainkaan – enkä usko sen sisällön vanhenevan myöskään tulevina 20 vuotena (Lindyn laki). Incerto-sarjan kirjoista tämä on kaikista tiukin paketti, jossa ei oikeastaan ole mitään turhaa. Jos olet lukenut jonkun myöhemmin julkaistuista kirjoista, ja kenties turhautunut ylitsevuotavaan filosofointiin ja sarasvuomaiseen rönsyilyyn, niin tässä opuksessa sitä vaaraa ei ole. Suosittelen kirjaa ihan kaikille, ja painotan erikseen, että tätä voi lukea vaikkei tajuaisi matematiikasta mitään (ja etenkin silloin kannattaa).
Pistäpä lukien, jottet joudu satunnaisuuden hämäämäksi.
Arvosana: 5/5
