Vapaa tahto on mielenkiintoinen konsepti. Petyttyäni aihetta käsitelleeseen Määrättyyn, joka oli tietokirjan sijaan enemmän Sapolskyn manifesti elämän epäreiluudesta, halusin asiaan toisenkin näkökulman. Lukuun valikoitui Patricia S. Churchlandin Neurofilosofia, jossa pohditaan tietoisuuden ja siinä sivussa myös vapaan tahdon biologisia tekijöitä.
Neurofilosofia on kirjana vanhahko, sillä suomennos on vuodelta 2002. Tämä ei välttämättä ole ongelma, sillä vaikka neurotiede on nopeasti kehittynytkin, niin Sapolskyn viittaukset veivät nekin usein viime vuosisadalle. Onko tulos erilainen?
Molemmissa kirjoissa käsitellään esimerkkien tavoin aivojen kummallisuuksia. En ala listata niistä kuin muutamia, jotka koen merkityksellisimmiksi, koska osa filosofisimmista esimerkeistä ei mielestäni todista yhtään mitään suuntaan taikka toiseen – ja samaa sanoo kirjoittajakin. Neurofilosofia on kokoelma anekdootteja ja tieteenalan historiaa, eikä ota vahvasti kantaa oikeastaan mihinkään.
Tunteet ennustajina
Jäin pohtimaan tunteita, joista olisin lukenut mieluusti enemmänkin. Tunteet ovat aivojen tapa saada meidät tekemään jotain tai välttämään tiettyä tekemistä. Voimakkaimmat tunteet liittyvät yleensä hengissä pysymiseen, jonka nälkäkiukkuisen kanssa asuvat varmasti allekirjoittavat. Jos on hirveä jano tai nälkä, ei voi miettiä muuta. Mutta miksi olen liikuntaa vihaavana onnistunut rakentamaan itselleni tunnereaktion, joka patistaa minua liikkumaan? Miksi minua kyrsii jos en liiku? Haluaisin lukea selityksiä, mutta kirja ei kerro kuinka voisi rakentaa tunnereaktion jonkun tekemisen yhteyteen.
Kirjailija toteaa, ettei ihminen milloinkaan voi valita kaikista mahdollisista vaihtoehdoista, vaan valikoima on aina rajallinen. Tunteet kaventavat valikoimaa edelleen, jos aiemmat kokemukset ovat opettaneet valinnasta seuraavan jotain hyvää tai huonoa. Ihminen pystyy ennakoimaan kaukaisiakin seurauksia.
Ajatusta aivoista ennustuskoneena Bertholzin tapaan saa siis vahvistusta. Churchland kertoo kuinka simuloimme mielessämme liikkeen ja korjaamme palautteen perusteella toimintaa sitä suorittaessa, jolloin ennustustarkkuus tulevaisuudessa paranee. Pelkkä liikkeen suorittamisen kuvitteleminen riittää kehittymiseen, esimerkiksi golflyönti paranee lähes yhtä nopeasti pelkällä ajattelulla kuin oikeita palloja lätkien. Harmi, kun inhoan mielikuvaharjoituksia! 😄
Hauskana havaintona rottakokeessa opetettiin rotat siihen, että ruoka löytyy vasemmalta. Jos rotta laitettiin sen jälkeen eri tunneliin, se osasi kääntyä oikealle ja suunnistaa ruuan luo ensi yrityksellä. Avaruudellisesta hahmottamisesta vastaavan aivojen osan poistaminen saa rotan palaamaan ehdollistettuun käytökseen, eli se palasi vasemmalle. Hauska osuus syntyi siitä, että kun ehdollistavia tapahtumia oli satoja, ehdollistaminen sivuutti kokonaan tilantajun, ja rotta kääntyi edelleen vasemmalle; se ei ajatellut vaan meni ehdollistamisen mukaan. Selittääköhän tämä sen, miksi olen muutaman kerran kääntynyt risteyksessä väärään suuntaan ollessani ajamaan kohteeseen, jonka sijainti on muuttunut? Ehdollistuinko niin pitkälle, etten ajatellut?
Jäin miettimään miten kahdella mielestäni yhtä tyhmällä lintulajilla, variksilla ja korpeilla, on niin suuri ero kognitiivisissa kyvyissä. Kun tutkija laittaa lihanpalan roikkumaan narusta, varis yrittää monta kertaa napata sen ilmasta ja teloo joka kerta itsensä narun estäessä tempun. Korppi sen sijaan ei edes yritä samaa tajuten jotenkin sen mahdottomuuden, vaan istahtaa orrelle jonne naru on kiinnitetty, ja kelaa narun ylös napatakseen lihanpalan – ja vielä onnistuu siinä ensimmäisellä kerralla. Hämmästyttävää!
Kulttuuri ja vapaa tahto
Kulttuuri on esillä tässäkin kirjassa. Kirjoittaja toteaa, että simpanssit aloittavat elämänsä aina nollasta, ja ihminen on ainoa laji, joka pystyy rakentamaan esi-isiensä oppiman päälle. Ihminen voi kehittää tiedettä ja siirtää opitun seuraavalle sukupolvelle. Valitettavasti myös kehnot tavat voi siirtää eteenpäin.
Neurobiologia on kiintoisa aihe, koska se pystyy selittämään monia biologisia taipuvuuksia, kuten alttiuden addiktioille tai miksi jotkut omaksuvat epäjohdonmukaisia maailmankuvia. Itsen kadottaminen dementian edetessä on surullista luettavaa. Onneksi Churchland ei silti antaudu liialliselle apatialle Sapolskyn tapaan, vaan sivuuttaa esimerkiksi epilepsian väärät diagnoosit parilla virkkeellä.
Vapaata tahtoa käsitellään turhan vähän, vain muutamassa luvussa. Patricia Churchland määrittelee vapaan tahdon yksinkertaisella kysymyksellä: onko yksilö pakotettu toimimaan tietyllä tavalla? Hän esittää myöhemmin, että kenties vapaa tahto on spektri, joka tarkoittaa käyttäytymisen hallinnan olevan asteittaista ja vaihtelevan. Pidän lähestymistavasta, koska se yhdistää erinomaisesti biologisen kasvavan pakon juoda janoonsa, huomioi yksilölliset rajoitteet, ja kuitenkin jättää tilaa operoida. Hallinta vaihtelee lukuisten eri muuttujien myötä, joista osaan ei voi vaikuttaa ja toisiin voi. Lisäksi kunkin perustasoon vaikuttavat perintötekijät ja kasvatus. Esimerkiksi virhe leptiinihormonin resistenssissä estää kylläisyyden tunteen ja ihmiselle on vaikeampaa syödä niin vähän ettei liho.
Kirjan päättävä osuus uskonnosta on mielestäni turha. Se pyrkii perustelemaan miksei moraali vaadi jumalan olemassaoloa, enkä oikein tiedä mitä se tekee tietokirjassa. Kenties jenkkilässä tätäkin pitää erikseen tutkia.
Kokonaisuutena kirja on yllättävän samanlainen kuin Sapolskyn teos. Molemmissa kuvataan samoja kokeita, joten neurotiede ei ole tainnut aivan hirveästi kehittyä viimeisen 20 vuoden aikana. Erot ovat ainakin pieniä, jotkut esimerkit ovat vain monimutkaistuneet hieman: esimerkiksi Sapolskin pitkä tarinointi merijänisten oppimisesta on Churchlandin kirjassa periaatteessa sama asia yksinkertaisemmassa muodossa.
En tule tämänkään jälkeen hullua hurskaammaksi vapaan tahdon olemassaolon tai olemattomuuden tieteellisestä perustasta. Sen tämä kirja sentään tekee selväksi, että dualismin saa ainakin hylätä, näyttöä aivoista erillisen sielun olemassaolosta ei ainakaan ole. Tietoisuus on biologinen olotila, joka syntyy ja kuolee ihmisen mukana. Vapaalle tahdolle on tämänkin kirjan jälkeen tilaa, eikä se saa minua uskomaan deterministiseen maailmaan.
Arvosana: 3/5
