Namiyan puodin ihmeet on toinen japanilaisen Keigo Higashinon teos lyhyen ajan sisällä: Uskollinen naapuri oli niin mielenkiintoinen dekkari, että oli pakko lukea lisää. Tällä kertaa takakansi paljastaa ettei kyseessä ole dekkari, vaan suljetussa sekatavarakaupassa tapahtuu kummia. En ole ihan varma onko kyseessä uhka vai mahdollisuus.
Tarina onneksi imaisee mukaansa välittömästi. Kolme nuorisorikollista päätyy hylättyyn kauppaan heidän pakoautonsa hajottua. Pian kaupan postiluukusta alkaa tipahdella kysymyksiä, jotka näyttävät olevan peräisin menneisyydestä. Japanin Erkit vastaavat kokeeksi lappuihin, ja päätyvät neuvomaan eri ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Pian selviää, että he jatkavat kuolleen kauppiaan elämäntyötä; mies oli vanhoilla päivillään tullut tunnetuksi siitä, että hän vastasi asukkaiden ensin hauskoihin ja sitten vakaviin kysymyksiin.
Namiyan puoti on erikoinen teos. Tarinan saisi pilattua selittelemällä puodin ihmeitä, mutta Higashino jättää sopivasti ajan mekaniikan hämärän peittoon. Kirjailija onnistuu hämämään joka skeptistä insinööriä, joka lukee ihan mielellään älyllisen epärehellistä tarinaa, jonka tapahtumat ovat täysin mahdottomia. Ei voi kuin ihmetellä, kova suoritus!
Kirja koostuu apua kysyneiden ihmisten tarinoista. Apu kysyvät mm. muusikon urasta haaveileva ja opintojensa keskeyttämisen kanssa kipuileva opiskelija, olympiaurheilija, sekä tyttöbaarin viihdyttäjänä rikastumisesta haaveileva wannabe-uratykki. Tarinat lomittuvat mukavalla tavalla toisiinsa, mutta välillä yhteyksiä alleviivataan ehkä liikaakin, ja kädestä pitäminen alkaa kevyesti ärsyttää lukijaa.
Kirjan ajoitus lukujonossa on täydellinen. Namiyan puodin ihmeet nimittäin osuu herkkään ja haavoittuvaan elämänvaiheeseen, jossa on olen suureksi hämmästyksekseni (lue: kauhistuksekseni) havainnut ennen inhoamani Beatlesin kutsun ja jopa kuunnellut koko tuotannon läpi. Nyt luen kirjasta Beatles-fanin tarinaa kahta tuntia myöhemmin siitä, kun olen palannut kotiin kuunneltuani Let It Be:tä repeatilla koko Helsinki – Hyvinkää välin (pitäisiköhän jonkun tehdä Joosesta huoli-ilmoitus?), mikä nostaa tunnelmaa ja samalla arvosanaa ainakin puolella numerolla. Taikoja voi tapahtua muuallakin kuin Namiyan puodissa.
Tarinoiden lisäksi pidän sukelluksesta japanilaiseen kulttuuriin. Hämmästelen erikoisia tapoja, joista haluan lukea lisääkin. Pakko katsoa onko kirjastossa vielä lisää Higashinoa.
Isompia reikiä juonessa ei ole. Langanpäät punotaan mukavasti yhteen, vaikka lopussa jää vielä jokunen kysymyskin auki. Ainoastaan rikolliskolmikon touhut tuntuvat jossain kohdin huterilta, mutta miinus on pieni.
Ei tästä voi kuin pitää. Takakannen perusteella odotin fantasiakökkärettä jossa en pääse alkua pidemmälle, mutta olin väärässä. Taikaelementit on piilotettu kulisseihin, jolloin looginenkin lukija voi nauttia kirjasta ilman päänsisäisiä ristiriitoja. Suosittelen kirjamakuun katsomatta.
Arvosana: 4+/5
