Punainen keisari – Xi Jinping ja hänen Kiinansa kertoo mitä maailman suurimmassa valtiossa tapahtuu. Kiina on kasvanut maailmanvallaksi määrätietoisella työllä. Ohjaksissa on viimeisen viisitoista vuotta ollut Xi Jinping, joka on tehnyt itsestään elinikäisen johtajan, siis Suomeksi diktaattorin.

Punainen lohikäärme on paitsi Xi:n elämäkerta, myös Kiinan historia karkeasti 1900-luvun alusta nykypäivään. Kommunistit nousivat valtaan samalla tyylillä kuin muuallakin; ensin kaikki luulivat ponnistelevansa yhteisen hyvän eteen, mutta pian diktaattori Mao kahmi kaiken vallan ja raivasi vastustajat tieltään. Maanviljelijät saatiin mukaan kateuden voimin: huonosti pärjäävät kavalsivat vähän paremmin pärjäävän, ja kuvittelivat saavansa luokkavihollisen maat. Todellisuudessa valtio ja muita ”tasa-arvoisemmat” veivät kaiken ja köyhät köyhtyivät entisestään.
Xi:n nuoruus on kamppailua puolueen suosiosta. Isä vangitaan vastavallankumouksellisena ja Xi karkoitetaan maaseudulle, mutta hän onnistuu pakenemaan ja sukulaisten avulla lopulta nousemaan puolueen jäseneksi. Kommunismi näyttäytyy vastenmielisenä valtapelinä (toki demokratian valtapeli vaikuttaa lähes yhtä vastenmieliseltä).
Kun Xi pääsee valtaan, hän kahmii vetää välistä niin paljon rahaa kun pystyy. Suhmuroinnin laajuus yllättää, kun arvio omalle suvulle haalitusta rahasta on reippaasti yli miljardin. Teot eivät vastaa puheita, joissa Xi on vaatinut muilta nuhteettomuutta.
Kiinnostavaa on lukea jatkuvasta pelosta jonka alla johtajat elävät. Koko ajan pitää varoa, että joku puukottaa selkään. Esimerkiksi mustalle listalle päätynyt Xiao Jianhua kaapattiin 2017 Hong Kongin Four Seasons -hotellista ja salakuljetettiin manner-Kiinaan kidutettavaksi (näytösoikeudenkäynti oli vasta 2022 eli ”kuulustelu” oli perusteellinen). Edes Kanadan passi ei auta jos joutuu Xin mustalle listalle.
En muista hirveästi Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä vuonna 1989, joten siitä on kiinnostavaa lukea. Liberaaleja uudistuksia vaatineita opiskelijoita surmattiin 2000-3000 (virallisesti 200-300) ja päälle vielä väkivaltaiset pidätykset. Shanghaissa (ja varmaan muissakin kaupungeissa?) oli vastaavia mielenosoituksia, jotka eivät kuitenkaan äityneet yhtä väkivaltaiseksi. Banaalina yksityiskohtana mellakoinnista kuolemaantuomittujen sukulaisille lähetettiin lasku luodeista.
Minua hämmentää toistuva kaava, jossa opiskelijat ensin vaativat kommunismia, ja sitten kun se tulee eikä olekaan sitä mitä kuviteltiin, nousee seuraava opiskelijapolvi vastustamaan kommunismia. Mistä tämä oravanpyörä? Miksi opiskelijat veikkaavat väärää hevosta kerta toisensa jälkeen, eivätkä protestoi toimivien juttujen, kuten vaikka markkinatalouden ja vapaakaupan puolesta?
Yllätyin siitä, että kommunistipuolue väittää kivenkovaan ettei maan kasvu johda rajoitetusta markkinataloudesta ja vapaakaupasta. Sen sijaan kaikki hyvä on keskusjohdon kovaa työtä ja erinomaisia päätöksiä – kuinkas muutenkaan. Minun silmiini maassa harjoitetaan vapaakauppaa, jolle on ideologisesti vain annettu eri nimi, samaan tapaan kuin muslimien pankista saama ”asiakasbonus” on todellisuudessa Koraanin kieltämä talletuskorko. Tärkeintä on miltä asia näyttää.
Pekingin vuoden 2008 olympiakisoissa Xi vastasi järjestelyistä ja turvallisuudesta noustuaan politbyroon jäseneksi 2007. Kisat Kiina sai perus suhmuroinnilla: Jacques Rogge lupasi hankkia eurooppalaisten äänet Pekingille ja Kiina lupasi tehdä Roggesta KOK:n johtajan. Rogge ei ole asiaa myöntänyt, mutta kiinalaisjohtaja on kertonut asian kirjassaan.
Valtaan päästyään Xi Jinping suoritti kommunistiseen tapaan puolueen siivouksen korruptiosta, eli suomeksi hankkiutui eroon kilpailijoista. Syytteitä luettiin miljoonille (!), jonka hälkeen hän teki itsestään elinikäisen diktaattorin poistattamalla rajoituksen presidentin kausien määrästä. Myös uiguurit, tiibetiläiset, ja Hong Kong laitettiin ruotuun.
Xi Jinping on diktaattori muiden joukossa. Hän rakentaa itsestään henkilökulttia ja koittaa selvästi pistää paremmaksi kuin Mao. Pelottavaa asiassa on se, että tällä diktaattorilla on enemmän voimaa takanaan kuin Vladimir Putinilla (tai tämän sätkynukella Lukasenkalla), Kim Jong-Unilla tai vaikka Saudi-Arabian Mohammed bin Salmanilla.
Ihmettelen miten kukaan voi uskoa Xin väitteitä tekemisistään: hän on muka kirjoittanut toista sataa kirjaa ja väitellyt tohtoriksi vaativien hallintohommien lomassa. Nuorena karkotuksensa aikana hänen väitetään lukeneen kommunismin perusteoksia, ihan kuin aihe muka teinipoikaa puhuttelisi. Hauskasti kirjailija sentään huomaa, että raskaimmaksi kirjaksi laskettava Marxin Pääoma puuttuu listalta.
Kirja päättyy viimeisen Xin voimannäyttöön eli koronaan. Olin kuvitellut koronan laboratorioalkuperän foliohattujutuksi, mutta kirja paljastaa kummallisia yksityiskohtia taudin alkuperän tutkimuksesta. WHO:n tutkimusryhmää Kiinassa alkuvuonna 2021 johtanut tanskalainen Peter Embarek kertoo, että kiinalaiset pakottivat hänet kirjaamaan raporttiin, että koronaviruksen laboratorioalkuperä on ”erittäin epätodennäköinen”. Heti maasta päästyään Embarek irtisanoutui lausunnosta ja antoi uuden lausunnon. WHO:n nykyinen kanta pandemian alkuperästä on edelleen epäselvä, koska Kiina ei ole suostunut toimittamaan pyydettyjä tietoja.
Kirja on silmiäavaava. En hoksannut Xinin sementoineen näin vahvasti valtaansa. Kannattaa lukea ihan yleissivistyksen vuoksi.
Kirja on myös yksi luku lisää kommunismin karmeassa historiassa. Ihmettelen, miksi ”vasemmistoälyköt” haikailevat tämän systeemin perään, joka on kansalle kehno, hyödyttää vain ahnetta eliittiä vallan huipulla, ja johtaa suurella todennäköisyydellä täyteen diktatuuriin (Kiina, Kuuba, Pohjois-Korea, Stalinin Neuvostoliitto…) Kuinka monta kertaa kommunismia pitää kokeilla, jotta uskoo ettei se vaan toimi?
Tämä on hyvä katsaus Kiinaan. Ainoa vaikeus on pysyä kärryillä kiinalaisten nimien kanssa. Suosittelen.
Arvosana: 4/5