Petteri Orpon vuonna 2023 aloittaneesta hallituksesta on monenlaisia näkemyksiä. Yksi näkee mahtavia talousuudistuksia, toinen köyhien kuritusta ja kolmas pelkkää rasismia. Kuunnellaanpa, miten kokenut politiikan toimittaja Teemu Luukka on kokenut tilanteen.
Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käydään läpi hallituksen synty ja historia. Toisessa osassa käydään läpi avainministerien taustat, käsittelyyn pääsevät Orpon lisäksi Riikka Purra, Anna-Maja Henriksson ja Sari Essayah. Lopuksi kirjailija palaa alkuun ja syventää hallituksen historiaa vielä kauemmas menneeseen.
Talousosaaminen puuttuu
Uskon, että toimittaja puhuu niin totta kuin osaa. Taloutta ei valitettavasti ymmärretä tässäkään kirjassa. Ihmettelen läpi kirjan, kuinka leikkaukset ovat jotain rikkaiden suosimista. Kuitenkin sosiaalitukia saadaan vastikkeetta; jos tuki putoaa 100 rahasta 95 rahaan, niin eikös ”rikas” edelleen maksa ja tuen saaja pysy saamapuolella?
Kirjan lopussa kerrotaan Mika Malirannan uskovan uudistuksiin ja suomalaisiin yrityksiin. Minäkin ennustan, että verotulot ensi vuonna ”yllättäen” nousevat, kun yritysveroa ja ansiotuloveroa kumpaakin lasketaan. Veromuutosten vaikutus ei edes ole mielipidekysymys; jos et usko, niin tarkastele aiempia pankkiveron, autoveron tai alkoholiveron muutoksia, jotka ”yllättivät” monet poliitikot.
Uskon myös valtionvarainministeriön ymmärtävän, miten taloutta kasvatetaan. Yllätyn kuullessani yhteisöveron alennuksen olevan valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen idea; alunperin hän ehdotti kaksi kertaa toteutunutta suurempaa muutosta. Kuvittelen laskelmien tukeneen tätä.
Ihmettelen miksei yksikään poliitikko uskalla ajaa vastaavia uudistuksia, vaan keskitytään pipertämään pikkujuttuja?
Orpon osiossa pidän termistä selkärankademarit. Kuulen kuitenkin Turun demarien luopuneen siitä ajatuksesta, että talouden täytyy olla tasapainossa. Meidän jälkeemme vedenpaisumus!
Toinen ärsyttävä kohta on ennallistamisasetuksen käsittely. Sen taustoja, vaikutuksia ja kustannuksia ei käsitellä, todetaan sen vain olevan hyvä asia. Toimittajan esittämä kritiikki on tasoa ”europarlamentaarikkoja nolotti”. Mitä sitten, jos nolottaa puolustaa järkeä ideologian sijaan?
Hauskana anekdoottina puolustaessani oman kotini puulämmitystä somessa eräs ympäristöfriikki väitti pokkana kivihiilen olevan parempi vaihtoehto puu. Mistä tämä metsäteollisuusviha kumpuaa?
Rasistiset persut
Perussuomalaiset ajavat pääosin typeriä asioita. En ymmärrä juhlintaa taksimittareista tai puolueessa vellovaa sähköautovastaisuutta, enkä muista Lulu Ranteen tai Laura Huhtasaaren kertaakaan sanoneen mitään järkevää. Silti minua faktapohjaisena ihmisenä häiritsee persujen haukkuminen rasisteiksi silloinkin, kun kyseessä on maahanmuuton ongelmien faktapohjainen läpikäynti. Muissa puolueissa islam on edelleen pyhä lehmä, kuten Turun tuore tapaus osoittaa, vaikka kirja väittää Kokoomuksen lähentyneen maahanmuuttolinjoissa Perussuomalaisia.
Odotin pahempaa persujen haukkumista, mutta Luukka onnistuu olemaan jopa yllättävän objektiivinen. Hyvä!
Luukka kertoo, että Purran juttuja on irroitettu usein asiayhteydestään. Kuulen myös Purran kärsineen maahanmuuttajien häirinnästä ja kuuluneen ennen vihreisiin, mutta pettyneen puoleen toimintaan. Purran pilakuvia sentään ei tuomita, vaikka Marinin kohdalla kevyempi ja jopa perusteltu kritiikki oli naisvihaa. Kummastelen, miten burkia kehnoin sananvalinnoin kritisoinut Purra on rasisti, mutta liberaali vasemmisto ei näe ongelmaa burkaan pakottamisessa.
Persujen rasismikohuista en oikein löydä lihaa luiden ympärille Junnilan erottamisen jälkeen. Kokoomuksesta erotetun Rydmanin valinta ministeriksi mahtoi kyrsiä monia, ja mietin kuinka moni lopulta katui Junnilan hiillostusta eroamaan. Suurin osa jutuista tuntuu olevan pikemminkin ”tuhmasti sanottu”, jolla viedään huomio itse asiasta. Rasistin leiman saa liian helposti.
Katsoin myös mielenkiinnosta Keskisarjan esiintymisen A-Studiossa 27.8.2025. Hän esitti tuolloin paheksutun lausunnon ”heikkolaatuisista tulokkaista” ja tarkensi ”onko joku meistä neljästä sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset ja lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti, ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?” Onko tämä rasismia vai maahanmuuton kritiikkiä?
Hauskana yksityiskohtana kerran Keskisarjaa etsineenä somefeedi alkoi täyttyä herran videoista. Kraka löysällä ja tukka sekaisin vasemmistoa trollaava historian dosentti on melkoinen hahmo. Onko mies tosissaan, vai vetääkö hän vain äänestäjiin vetoavaa roolia? Sääliksi käy Orpoa, joka joutuu koko ajan pelkäämään mitä luita Keskisarja opposition rakkikoirille heittää!
Typeriä päätöksiä
Kirja vahvistaa mielikuvaani selkärangattomista poliitikoista, jotka eivät suostu tekemään kipeitä päätöksiä. Hyvä esimerkki on leikkausten viivytys kesällä 2025, kun Henriksson ja Essayah jäävät odottamaan ihmettä jota ei tule. Kun ei leikata ajoissa, leikataan seuraavaksi enemmän.
Arvonlisäveron nosto on minusta hallituksen typerimpiä päätöksiä, varsinkin kun mukaan ympättiin puolikas prosentti, jota monet (sinänsä kehnosti koodatut) järjestelmät eivät suoraan tukeneet. Puolikkaan prosentin syy selviää: puolen yön jälkeen joku keksi lisätä puolikkaan prosentin jotta ei tarvitse leikata muualta. Näin tätä maata todella johdetaan!
Rkp näyttäytyy hallituksen erikoisimpana puolueena: kaikki käy, kunhan pakkoruotsi säilyy. Lisäksi välillä tehdään pieniä sinänsä merkityksettömiä kotiinpäinvetoja äänestäjien riemuksi: sipseille ei tullut haittaveroa, ja nikotiinipussien sallitut maut kopioitiin lakitekstiin suoraan kaverin firman esitteestä.
Uutisista tulee paha mieli
Kirjaa kuuntelee jopa yllättävän mielellään. En juurikaan seuraa uutisia, joten uutta asiaa oli varsin paljon. Kulissien takainen suhmurointi ja poliitikkojen tekopyhyys pitää minut erossa uutisista jatkossakin, tässä kirjassa on niin paljon typeryyksiä, että tämä on todellinen pahan mielen kirja.
Mukavaa on kuunnella juttuja tyyliin ”kirjoitin Orposta ensi kerran tällöin…” mikä luo kuvaa pitkästä urasta asiantuntemuksesta. Kirjailija tuntuu tuntevan kaikki poliitikot ja tietävän kuka on kenenkin kaveri. On tämä opettavainen ja loppumaku on kohtuu hyvä.
Mielikuva Orposta kohenee. Kehnon julkikuvan takana taitaakin olla taitava puheenjohtaja, joka tekee duunia kulisseissa koko puolueen eteen. Myös Purran imago kohenee. Pidän tyylistä, jolla hän on yksinkertaisesti kieltäytynyt lähtemästä opposition anteeksipyyntöpeliin.
Henrikssonista ja Essayahista tulee mieleen stereotyyppiset poliitikot. Yllätyn Essayahin uskonnollisista näkemyksistä, vaikka tuskinpa KD kerään loogisesti ajattelevia jäseniksi kerääkään. Henriksson tuntuu jotenkin hähmäiseltä.
Kenelle kirja sopii? Ainakin uutisia seuraamaton pääsee kertaheitolla poliittiselle kartalle. Politiikan fanille suurin osa lienee kertausta, mutta haittaako tuo? Jos kotimaan politiikka ja hallituksen ministerit taustoineen kiinnostavat, niin kannattaa lukaista.
