Avioliittosimulaattori herätti kiinnostuksen ihan vaan nimen perusteella. Takakansi on kaksijakoinen: se lupailee yhtäältä rakkaushömppää, mutta toisaalta karjalaisplikan nopea muutto rakkauden perässä maatilalle länsirannikolle tarjoaa sen verran huumorin mahdollisuuksia, että päätän kokeilla.
Ainon näkökulmasta kuvattu Avioliittosimulaattori on lattea. Huumorin mahdollisuuksia ei lunasteta, ja alleviivatun yksinkertainen Aino on lähinnä ärsyttävä hahmo. Poikaystävä Jussi jää etäiseksi statistiksi, ystävät pinnallisiksi, eikä edes maatilalla asuvista isästä, sedästä ja veljestä oteta kaikkea irti. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, mutta puolenkymmentä kertaa mietin, että miksei tätäkään ideaa viedä loppuun asti.
Juonesta on turha puhua. Aino ja Jussi tapaavat, Aino muuttaa maalle, ja loput kirjasta on lähinnä tapahtumakuvausta epärealistisesta elämästä Eurassa. Ei kriisejä, ei jännitystä, ei mitään.
Avioliittosimulaattori viihdyttää sen verran, että kuuntelen sen loppuun asti. Ei tämä siis umpisurkea ole; kirja vaan ei löydä potentiaaliaan. Vitsailu vanhan polven puhumattomuudesta ja itseään toistavat väärinymmärrykset eivät kanna edes lyhyen kirjan pituudelta, vaan olisi pitänyt keksiä jotain muutakin.
Arvosana: 2/5
