Vapaudesta (On Liberty) on liberalismin perusteoksia. Vaikka kannessa seisoo John Stuart Mill (1806-1873), hän kirjoitti teoksen yhdessä vaimonsa Harriet Taylor Millin (1807-1858), ja teos julkaistiin nopeasti Harrietin kuoleman jälkeen.
Liberalismi on käsitteenä hähmäinen. Suomessa vasemmisto ajaa arvoliberalismia (sukupuolten tasa-arvoaa, seksuaalisten vähemmistön oikeuksien ajamista ja huumausaineiden käytön vapauttamista), kun taas oikeistossa keskitytään taloudelliseen liberalismiin (omistusoikeuksien, sopimusten ja kaupankäynnin vapauteen). Yhdysvalloissa liberaalit ovat sosialisteja, mutta Ranskassa oikeistolaisia. Politiikassa liberalismista poimitaan vain omaan ideologiaan sopivia palasia marginaaliin jäänyttä Liberaalipuoluetta lukuunottamatta.
Kirja alkaa mainiolla esipuheella, jonka laatinut Helsingin Yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivanen. Hän tiivistää liberalismin ajatuksen vain kuuteentoista sanaan: kaikilla tulee olla vapaus tehdä mitä huvittaa, niin kauan kun siitä ei aiheudu liiallista haittaa muille. Mill puolestaan selventää vapauden käsitettä seuraavasti: ainoa vapaus, joka ansaitsee vapauden nimen, on vapautemme tavoitella omaa hyväämme omalla tavallamme, kunhan emme niin tehdessämme yritä riistää toisilta heidän hyväänsä tai estää heitä saavuttamasta sitä.
Mill selventää johdannossa ongelmia vapaudelle. Diktatuurin tai teokratian ongelmat ovat ilmeiset, mutta myös demokratiassa kansa saattaa haluta alistaa jotakin itsensä osaa. Lakien lisäksi myös yleinen mielipide alistaa ihmisiä ja puuttuu yksilön riippumattomuuteen, ja pakottaa elämään enemmistön mallin mukaisesti tai ainakin esittämään tekevänsä niin.
Kaikki yhteiskunnat eivät ole yhtä valmiita liberalismiin, eivätkä edes demokratiaan. Mill toteaa ”itsevaltius on oikeutettu hallintomuoto barbaareja hallittaessa, mikäli tavoitteena on alamaisten kehittäminen.” Ajatus on monille harhaoppinen, mutta esimerkit maailmalta osoittavat, että maahan rytinällä viety demokratia ei toimi (Libya, Afghanistan, Sudan), mutta sisältäpäin ”pakolla” luotu demokratia sen sijaan toimii (Taiwan, Etelä-Korea, Brasilia).
Sananvapaudesta
Mill kannattaa sananvapautta hyvin perustein. Emme milloinkaan voi olla täysin varmoja, että kielletty mielipide on väärä, jolloin on hyödyllistä tutkia sitä keskustelun kautta. Totuus nousee esiin vain mielipiteiden törmätessä.
Keskustelun hiljentäjä olettaa olevansa varmuudella oikeassa. Vaikka hän olisikin oikeassa, ei keskustelua silti saa hiljentää. Jopa täysin valheellisten väittämien vapaa esittäminen on hyväksi, koska silloin ihmiset muistavat ettei tuossa asiassa ole mitään järkeä.
Ihmiset eivät usein uskalla sanoa avoimesti mielipiteitään pelätessään suuren yleisön tuomiota. Mill toteaa, että ainoastaan taloudellisesti muista riippumattomat kykenevät avoimesti kertomaan mielipiteensä muiden pelätessä toimeentulonsa puolesta (Björn Wahlroosilla tai Nassim Talebilla on riittävästä fuck you -rahaa, jotta voi kirjoittaa totuuden siten kuin sen näkee). Mill kirjoittaa: nykyoloissa merkittävän monet aktiivisimmista ja tiedonhaluisimmista ajattelijoista kokevat viisaimmaksi pitää vakaumuksensa todelliset periaatteet ja perusteet omana tietonaan.
Mill mainitsee, että perusteltua kritiikkiä saanut kokee usein kohtelunsa kohtuuttomaksi. Tunnistan ilmiön lukemattomista nettikeskusteluista: väittelijän jouduttua umpikujaan, hän päättää argumenttien loputtua keskustelun kritisoimalla vastaväittelijää, tämän ikävää äänensävyä tai empatian puutetta. Varsinkin enemmistö kokee mielipiteidensä kritisoinnin loukkaavaksi, mutta oikeuttaa silti itselleen kovan kielen, koska vähemmistön ajatellaan olevan väärässä, moraalittomia ja pahoja. Keskustelukulttuuri on siis vinoutunut; sarkasmi, loukkaukset ja henkilöön menevät asiattomuudet ovat sallittuja enemmistölle (muttei vähemmistölle), ja kohtuuttomasti käyttäytyvää jopa kehutaan.
Mill käyttää katolista kirkkoa esimerkkinä sananvapauden voimasta. Ainoastaan korkea-arvoisimmat papit voivat tutkia kiellettyjä tekstejä, ja rahvas saa lukea vain Raamattua. Kirkko tietää, että vihollisen argumenttien tuntemisesta on hyötyä opettajalle, mutta kieltää hyödyn muulta maailmalta. Keskustelun puuttuessa unohtuu mielipiteen todellinen merkitys.
Elämisen vapaudesta
Valtavirrasta voi poiketa sanojen lisäksi myös teoillaan. Mill pitää vaarallisena, että ihmiset eivät uskalla olla epätavallisia. Jos kaikki toimivat samalla tavalla, ei uusia, parempia tapoja voi syntyä.
Mill toteaa, että jos ihmisellä on edes siedettävä määrä järkeä ja elämänkokemusta, hänen itsensä valitsema elämäntapa on hänelle paras mahdollinen. Ihmiset ovat erilaisia, joten samaan muottiin pakottamalla heidän henkinen kasvunsa estyy, eivätkä he tavoita suurinta mahdollista onnellisuutta.
Mill nostaa esimerkiksi Kiinan, joka oli 1800-luvulla alamaissa. Erittäin voimakas yhteisöllisyys, perinteiden noudattaminen ja uusien ajatusten rajoittaminen teki kansalaisista samanlaisia ja samanlailla ajattelevia, mikä jämäytti maan paikoilleen. Mitähän Mill sanoisi nykypäivän Kiinasta? Taloudellinen vapaus käynnisti pitkän nousun maailman suurimmaksi valtioksi, mutta nyt valvontayhteiskunta pyrkii karsimaan viimeisetkin ajattelun ja elämisen vapaudet.
Yhteiskunnan vallan rajoista
Millin kanta yhteiskunnan rajoituksiin on selvä: mahdollisimman vähän rajoituksia aikuisille ihmisille. Perustelut ovat pitkälti samat kuin sanan- ja elämisen vapaudessa.
Kiintoisa osuus on työelämä. Mill ymmärtää työläisten enemmistön kadehtivan itseään ahkerampaa ja osaavampaa vähemmistöä, ja siksi huono työmies vaatii samaa palkkaa kuin hyvä työmies. Enemmistön moraalipoliisi yrittää estää taitavia työmiehiä saamasta ja työnantajia maksamasta parempaa palkkaa hyödyllisemmästä työstä. Kuulostaa minun korvaan yleissitovilta työehtosopimuksilta.
Mill kannattaa yhteisön oikeutta elää omien tapojensa mukaan kunhan ihmisillä on vapaus erota yhteisöstä niin halutessaan. Hän käyttää esimerkkinä moniavioisia mormoneita, jotka olivat tuohon aikaan muuttaneet Utahiin elääkseen omine tapoineen (mm. moniavioisuus) vainosta vapaina. Hän ei tue esitettyä ehdotuksia sivistämisretkestä, jossa mormonit pakotettaisiin elämään muulla tavalla. Mielenkiintoista ajankuvaa.
Mieleen palaa Alastair Reynoldin Prefektissä kuvaama yhteisö, jonka jäsenet arpovat tietyin väliajoin joukostaan epäonnisen, joka kidutetaan hitaasti kuoliaaksi suorassa lähetyksessä (jonka nähdäkseen on liityttävä yhteisöön). Mill kieltää itsensä myymisen orjaksi (vapautta ei ole vapaudesta luopuminen), joten kenties tämäkään ei olisi liberalismin silmissä OK?
Vapaus käytännössä
Mill tukee myös kaupan vapautta, jonka hyödyllisyyden hän näkee todistettuna (Englanti purki kaupan rajoituksia 1846 ja teos on kirjoitettu sen aikaansaaman valtavan nousukauden aikana), Mill nojaa ostajan vapauteen hankkia mitä tarpeelliseksi kokee yhteiskunnan sitä rajoittamatta. Hän ei näe esimerkiksi tuolloin muodikkaita alkoholin myynnin rajoituksia järkevinä, koska harvojen holtittomuuden takia kaikki muut joutuvat kärsimään. Kuitenkin kaupankäynnin valvonta vilpin ja petoksen estämiseksi on perusteltua.
Mill tukee sukupuolten tasa-arvoa ja kirjoittaa, että naisilla pitää olla samat oikeudet kuin miehillä. Ihmisten vapautta voi rajoittaa lasten tapauksessa: vanhempien kuuluu tarvittaessa vaikka pakolla järjestää lastensa elatus ja opetus. Mill on valtion järjestämän perusopetuksen puolella; se kannustaa myös yksityiskouluja kehittämään omaa opetustaan.
Mill pitää hyvinä joissain maissa tuolloin voimassa olleita lakeja, jotka kieltävät naimisiinmenon jos puolisoilla ei ole kykyä elättää mahdollista jälkikasvua. Lapsen saattaminen maailmaan ilman varmuutta omasta kyvystä hankkia hänelle ruokaa sekä kasvattaa ja harjoittaa hänen ajatteluaan, on moraalinen rikos paitsi lasta myös yhteiskuntaa kohtaan. Jos joku sanoisi näin nykypäivänä, veikkaan että hänet lytättäisiin välittömästi.
Mill varoittaa virkamiesten vallasta: heillä [virkamiehillä] on jatkuva kiusaus vaipua veltostuttaviin rutiineihin. Lisäksi heidät valtaa kiusaus kiirehtiä toteuttamaan jotakin huterasti arvioitua idean raakiletta, joka on juolahtanut jonkun johtajan mieleen.
Klassikko on ansainnut asemansa
Millin perustelut ovat hyvät. En keksi vastaväitteitä, jolla voisin perustella sanan- tai elämisen vapauden rajoituksia. Vielä vaikeampaa on keksiä, miksi yhteiskunnalla olisi oikeus alistaa ketään elämään eri lailla kuin yksilö itse haluaa.
Kirja avaa liberalismin perusajatuksia. Se kannattaa lukea, jos kokee olevansa ajatuksiltaan liberaali. Se kannattaa lukea myös, jos ei kannata liberaaleja ajatuksia – muista, että kannattaa tutustua vastustajien argumentteihin.
Erikseen pitää mainita vielä kirjan täydellisesti onnistunut kansikuvavalinta, joka on Eugene Delacroix’n Vapaus barrikadeilla (tai Vapaus johtaa kansaa), joka kuvaa Ranskan vuoden 1830 vallankumousta. Napoleonin kukistuttua Bourbonien monarkia oli palautettu, ja pian kuninkaan lisäksi sekä aateli että kirkko haikailivat paluuta 1789 vallankumousta edeltäneeseen aikaan.
Delacroix’n taulussa rintansa paljastanut vapauden jumalatar johtaa trikolori kädessään sekä porvareista että proletariaatista koostuvaa kansaa barrikadeille sen jälkeen, kun kuningas on hajottanut parlamentin ja rajoittanut lehdistönvapautta. Teos kuvaa erinomaisesti liberalismin aatetta ja symboliikkaa: sama jumalatar on kuvattu mm. Vapaudenpatsaassa, Riikan keskustan Vapauden muistomerkissä ja Wäinö Aaltosen reliefissä Helsingin yliopiston aulassa.
Risto Mikkosen suomennos on sujuvaa suomea, eikä teos vaadi pohjatietoja. Suosittelen varauksetta ihan jokaiselle.
Arvosana: 5/5
