Haadeksen kutsu päättää Max Seeckin Jugoslavian hajoamissotiin linkittyvää trilogian. Kolmas osa nojaa niin paljon edellisiin osiin, että aloittaisin sarjan aiemmista osista – ellet sitten kuulu heihin, jotka tekevät asian väärin päin vaikka kiusalla! Päähenkilöinä ovat jälleen suomalainen ammattisotilas Daniel Kuisma sekä europolin etsivä Annika Lehto, jonka kanssa käytävää vispilänkauppaa saapuu sotkemaan Danielin exä, jonka NHL-tähti on vaihtanut nuorempaan.

Kirja-arvostelu Haadeksen kutsu

Tällä kertaa Zagrebilaisesta kerrostalosta löytyy neljä mafiatyyliin teloitettua miestä. Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut, ja kaiken lisäksi asunnon omistajaksi paljastuu Britannian tiedustelupalvelu. Tapaus näyttää linkittyvän etäisesti brittiläiseen koulusurmaan, jossa nuori sekopää on testannut käytännössä peliteorian toimivuutta opettajiin. Raakaa peliä.

Daniel Kuisma löytää itsensä tällä kertaa Lontoosta. Lukija tuskin yllättyy siitä, että kaikki linkittyy taas Balkanin sotien tapahtumiin 90-luvulla. Jälleen kerran myös yksi kuolleeksi luultu henkilö onkin elossa.

Tyyli ei ole muuttunut trilogian päätösosassakaan. Tarina etenee vauhdilla, tapahtumat ovat raakoja, eikä lukija malta lopettaa kuuntelua (voiko äänikirjan kuuntelijasta käyttää termiä lukija?). Bonusta tulee Danielin exän kieroista otteista, mikä pistää miettimään onko joku koittanut vetää Seeckiä tai jota kuta hänen tuttuaan samalla tavalla kölin ali? 😄

Kokonaisuutena trilogia on erinomainen, ja siitä tulee viimeisen päälle tuotettu fiilis, jotenkin lukijan kokemusta on mietitty. Hahmot ovat hauskoja karikatyyerjä ja he toimivat ennalta-arvattavasti, jolloin lukija tuntee itsensä fiksuksi arvatessaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Tarina etenee tasaisesti, eikä varsinaisia suvantovaiheita ole, jolloin missään kohtaa ei käy edes mielessä jättää juttua kesken. Jotenkin tästä tulee mieleen ruotsalainen tuote, jossa on alusta alkaen mietitty asiakaskokemusta, eikä semmoinen normaali suomalainen taidonnäyte jossa kirjailija/ insinööri/ muotoilija/ koodari vain alleviivaa omaa kyvykkyyttä kollegoille apurahan turvin – ja tämä on siis iso kehu!

Haadeksen kutsu ei tuo mitään uutta auringon alle. Jos pidit kahdesta aiemmasta osasta, niin tuskin petyt tähänkään. Juoni on kenties aiempia reikäisempi, mutta mitä pienistä. Pistäpä lukien.

Arvosana: 4-/5