Etymologian etymologia ja muita etymologioita on kirja sanojen historiasta. Kansalliskirjaston tietoasiantuntija Tuomas Palonen on kasannut mielenkiintoisen sillisalaatin, jota lukee mielellään, vaikkei äidinkielentuntien teoriapuoli nappaisi laisinkaan. Viime syksynä julkaistu kirja on jonkinlainen pikkuhitti, sillä menossa on jo viides painos, eikä kirjan hankkiminen lukuun onnistunut noin vaan. Hyvää kannattaa odottaa!
Ai mitä se etymologia sitten on? Luonnollisesti palataan ajassa taaksepäin Kreikkaan, jossa etumos tarkoittaa totta ja logos tarkoittaa sanaa, puhetta ja järkeä. Etymologia oli siis alkujaan totuus sanasta. Nykyisin sanaa käytetään sanojen alkuperää ja historiaa tutkivan kielitieteen osa-alueen nimenä, mutta myös synonyymina sanan alkuperälle.
Palosen kirja on kummallinen lukukokemus. Mitään varsinaista rakennetta tässä ei ole, vaan tarina pomppii mielenkiintoisesta sanasta toiseen ilmeisesti kirjailijan mielenkiinnon mukaan. Ratkaisu ei ole kuitenkaan huono, vaan sopii kirjaan erinomaisesti.
Sanojen muuttuminen paljastaa myös historiaa. Esimerkiksi Suomen kielen sanoista voi päätellä, että Itämeren (huomaa ruotsalainen näkökulma) alueella on asunut jokin tuntematon ihmisryhmä, joilta on jäänyt perinnöksi satoja sanoja suomen kieleen. Jotkut sanat ovat aivan omiamme, esimerkiksi patoverkkoa tarkoittava otava. Sanoista voi jopa karkeasti päätellä joitain tapahtumia, kuten karjatalouden yleistymisen ajankohtaa.
Vanhat suomen kielen sanat ovat jo itsessään hauskoja, mutta vielä huvittavampaa on lukea muutaman sankarin yrityksistä perustella suomen kielen olevan kaikkien muiden kielien lähtökohta. Tietenkin etsivä löytää haluamiaan todisteita, mutta minua ei vakuuta muutaman yhtäläisyys kreikan tai egyptin kieliin!
Kiinnostava osio on myös suomenkielen sanakirjojen historia. Hihittelen kirkonkirjoista löytyneille nimille kuten Heyki Lwpae (Heikki Luupää) ja Anti Suxenpoyka (Antti Suksenpoika). Myös virheelliset käännökset ovat hassuja: Raamattuun päätynyt yksisarvinen onkin oikeasti ihan vaan nauta. Harvoin on tietokirjan lukeminen näin hauskaa!
Nassim Talebilta opin, että kielet liikkuvat, mutta geenit pysyvät, joten petyn hieman kun aihetta ei käsitellä. Olemmeko kotoisin Volgan mutkasta, vai onko vain kielemme sieltä? Etymologia ei tosin taida osata tähän vastata, joten turhaan petyn, vaikka aihe olisi sivujuonteeksi sopinutkin.
Kuoleman etymologia tarjoaa hauskoja oivalluksia. Juutalaisilla ei ollut kuin yksi paikka kuolleille, mutta kristityt jakoivat tuonpuoleisen kahteen osaan: hyveellisille ja syntisille. Idea lainattiin ilmeisesti zarahustralaisilta, joilla oli dualistinen hyvään ja pahaan jakautuva maailmankuva. Sana paratiisi on muuten alkujaan tarkoittanut kuninkaan metsästykseen käyttämää puutarhaa tai puistoa.
Ei tästä voi kuin pitää. Mahtava pikku kirja sanojen historiasta kaikille knoppitiedon ystäville!
Arvosana: 5/5
