Kapea käytävä on Daron Acemoglun ja James Robinsonin tiiliskivi, joka esittää mallin yhteiskunnan vapaudelle. Heidän mukaansa vapautta voi olla vain silloin, kun valtion ja yhteiskunnan voimat ovat tasapainossa; jos jompi kumpi puuttuu, jää yhteiskunta diktatuuriksi tai alistuu normeille hallitsevalle eliitille. Kirjassa vyörytetään lukuisia esimerkkejä eri aikakausilta ja eri puolilta maailmaa mallin tueksi.
Herrat kuvaavat valtiota vanhan testamentin merihirviönä Leviathanina. Jos Leviathan puuttuu kokonaan, ihmiset ovat keskinäisten tapojensa ja normiensa varassa. Kenelläkään ei ole kannustinta tehdä mitään, koska joku vie omaisuutta keränneeltä omaisuuden pois. Osissa Afrikkaa ei vieläkään käytetä auroja, koska ei kannata viljellä yli oman tarpeen.
Despoottinen Leviathan ei sekään ole hyvä juttu. Kiinassa tai Pohjois-Koreassa ei ole kovin kivaa, jos ei satu kuulumaan poliittiseen eliittiin. Elämä ei ole vapaata saati mukavaa, kun kuka tahansa voidaan milloin tahansa vangita jonkin joustavan pykälän perusteella.
Liian vahva valtio ei pysty kasvamaan ja tuottamaan hyvinvointia kansalaisilleen: Kiinan kone yskii jo, ja kaikki tietävät mitä Neuvostoliitolle kävi. Innovaatioita ei synny, kun on vain yksi tapa ajatella. Lahjotut virkamiehet pitävät huolen status quosta.
Myöskään liian heikko valtio ei toimi. Jos valtio ei kykene kitkemään yhteiskunnan normeja, kuten Intian kastijärjestelmää, ei hyvinvointia synny kun ihminen on tuomittu oman kastin töihin kyvyistä riippumatta. Venetsian tasavallan kaatuminen johtui samasta asiasta, kun vahva eliitti rohmusi monopolisoi kaupankäynnin, eikä noheville nousukkaille annettu kuin soutajanhommia.
Kirjoittajien mukaan yhteiskunnan ja valtion jatkuva taistelu synnyttää kahlehditun Leviathanin. Vain sen myötä yhteiskunta siirtyy monimuotoisen hyvinvoinnin mahdollistavaan Kapeaan Käytävään. Pääpaino on taistelussa, eli kansalaisten ja valtion täytyy jatkuvasti mitellä voimiaan pitääkseen toisensa kurissa.
Kirjoittajat näkevät valtion roolin aktiivisempana kuin mitä itse näen järkevänä, enkä ollut kaikista asioista ihan samaa mieltä edes perustelujen jälkeen. Suomea saati omasta mielestäni mallioppilasta Viroa ei kirjassa mainittu, mutta kirjoittajat tuntuvat fanittavan Ruotsia. Selitys länsinaapurin menestykselle on mielenkiintoinen: valtion railakas sääntely työmarkkinoilla on tarkoittanut paitsi lakkojen vähentymistä, myös kilpailuetua menestyvien yrityksien omistajille: yritysten hyvä tuloskunto ei ole heijastunut matalina pidettyihin palkkoihin ja laimentanut tulosta. Mielenkiintoinen ajatus.
Kirjan esimerkit eripuolilta maailmaa ovat mielenkiintoisia ja avaavia. Johtopäätökset sen sijaan eivät ole kaikilta osin uskottavia, ja kirjan loppupuoli menee sekavansorttiseksi. Jotenkin jää tutina, että kirjoittajat eivät pääse synteesiin asti, ja paketti on lähtenyt maailmalle puolivalmisteena. Kirja siis selittää maailmaa uskottavan oloisesti ja auttaa tunnistamaan missä ”vikatilassa” nyt ollaan, muttei anna konkreettisia täsmälääkkeitä tilanteen muuttamiseen. Jos tästä jotain oppii, niin ainakaan pelkkä demokratian pakkovienti harvoin ratkaisee mitään.
Kirja on viihdyttävä matka eri yhteiskuntiin. Kapean Käytävän malli on toimiva ja hauska työkalu tutkia eri maiden tilannetta. Laita lukuun jos aihepiiri kiinnostaa.
Arvosana: 3-/5
