Chris Bosh on kaksinkertainen NBA-voittaja Miami Heatin riveissä kausilla 2012 ja 2013. Mies valittiin NBA-All-star -otteluun jokaisella kaudella 2006-2016 kunnes toistuvat veritulpat katkaisivat uran ennen aikojaan. Kirjassa Letters to a young athlete Chris Bosh kertoo ohjeensa huipulle tähtääville nuorille urheilijoille – ja meille muillekin.
Kirjavalinta saattaa kuulostaa minut tunteville kummalliselta, koska en ole elämäni aikana katsonut ainuttakaan koripallopeliä, enkä ylipäätään perusta sen kummemmin penkkiurheilusta. Kuitenkin nautin päästessäni seuraamaan alansa huipun työskentelyä riippumatta siitä onko kyseessä muusikko, myyjä tai parturi. Ammattilaisilla on enemmän yhteistä kuin äkkiseltään uskoisi, sillä vain pieni osa menestyksestä selittyy lahjakkuudella tai geeneillä. Pääosassa on aina tinkimätön harjoittelu, ja alasta riippumattomien hyvien tapojen omaksuminen.
Bosh avaa tinkimätöntä matkaa kohti huippua. Yksi venyttelee aamuin illoin, toinen heittää muutaman sata extraheittoa päivittäin (myös pelin jälkeen) ja kolmas vannoo jääkylpyjen nimeen. Huippu ei jätä mitään sattuman varaan, koska ikävintä olisi jossitella sen jälkeen kun voitto jäi niukasti haaveeksi. Jos on tehnyt kaikkensa ja vielä vähän extraa, tietää ettei mitään ollut tehtävissä; parempi voitti.
Kirja on jaettu nimensä mukaan kahteentoista kirjeeseen. En ylläty siitä, että suurin osa neuvoista on erinomaisia ja yleismaailmallisia.
Kaksitoista kirjettä nuorelle urheilijalle
Ensimmäinen kirje kehottaa tottumaan väsymykseen. Vaikka tuntuu, ettei voimia ole, niin vielä jaksaa. Kun treenaa täysillä, ei väsymys pääse yllättämään tosipaikassa. Täytyypä taas vetää Helvetinviikko.
Toinen kirje ohjeistaa kirkastamaan miksi tekee mitä tekee – eikä se koskaan voi olla pelkkä raha tai kuuluisuus. Silti Bosh kertoo taloudellisten houkuttimien toimivan tiettyyn pisteeseen asti; hän arvostaa isäänsä, joka kertoi suoraan ettei collegesta kannata haaveilla muuta kuin pelaamalla niin hyvin, että saa stipendin. Lukija voi ottaa mallia Nasilta – joka on todennut, että jos hän ei kerro tarinoitaan ei kukaan kerro niitä. Jokaisen kannattaa miettiä miksi tekee sitä mitä tekee, mitä haluaa saavuttaa ja miksi rakastaa peliä mitä pelaa.
Kolmas kirje kertoo nälkäisyyden lahjasta. Se on suoraan jatkoa kahdelle edelliselle: jos ei jaksa kun jo väsyttää eikä edes tiedä miksi pitäisi jaksaa, niin eihän siitä mitään tule.
Neljäs kirje yllättää minut ja selittää miksi Bosh on kirjoittanut kirjan. Hän rakastaa lukemista, ja ymmärtää miksi myös urheilijan kannattaa lukea. Bosh vakuuttaa lukijan siitä, että nuoren urheilijan kannattaa opiskella treenaamisen ohessa, koska lukeminen ja uuden opettelu on väistämättä hyödyllistä myös pelille. Mens sana in corpore sano.
Viides kirje muistuttaa viestinnän tärkeydestä. Kentällä (ja elämässä) tapahtuu koko ajan niin paljon, että tarvitaan koko joukkue havainnoimaan – ja sen jälkeen jakamaan havaintonsa muille. Viestiä pitää paljon ja koko ajan. Bosh tiivistää hyvin, mitä haetaan: puhu tarkasti, suoraan ja keskity asian ytimeen.
Kuudes kirja on kuin Boshia sparranneen Ryan Holidayn kynästä, eikä vaikutteita voi olla muutenkaan huomaamatta (esim. edellisen kirjeen Churchillin Finest Hour -nosto). Bosh tekee eroa itseluottamuksen ja egon välillä, jotka etenkin nuorilla miehillä menevät herkästi sekaisin. Bosh varoittaa ison egon vaaroista eikä turhaan. Mieleen nousee kaverin kertomus NHL:ään nousseesta nuoresta urhosta, joka söi satasen seteleitä ihan vaan muita hämmästyttääkseen.
Seitsemäs kirje on hieman yllättäen muiden johtamista (leadership näkökulmasta) ja motivointia näyttämällä itse positiivista esimerkkiä – etenkin silloin kun ei huvittaisi. Bosh lyttää elokuvista tutut motivointipuheet, ja tiivistää johtamisen olennaiseen: kuka ottaa vastuun, kun jotain pitäisi tehdä?
Kahdeksas kirje kehottaa huolehtimaan itsestään. Luku on viihdyttävä, kun osa porukasta vetää homman suorastaan överiksi, ja jotkut lipsahtavat aika pahasti huuhaahommien puolelle (mieleen tulee mm. Selänteen markkinoimat magneettirannekkeet). Nyökkäilen kuitenkin tyytyväisenä kun 10 miljoonaa kaudesta tienannut LeBron investoi 15% tuloistaan ammattilaisiin, jotka varmistavat optimaalisen ravinnon, unen ja treenin. Vaikkei olisi urheilija, niin kuinka voi muka saada neukkarissa itsestään maksimit irti jos hengästyy jo portaissa matkalla sinne?
Yhdeksäs kirje suosittelee keskittymään omaan peliin. Vaikka vastustaja kuinka ärsyttäisi, ei kannata provosoitua. Liike-elämässä tämä on vähintään yhtä tärkeää; sen sijaan että kadehtisi kilpailijaa ja kopioisi kaikki uudet ideat varmuuden vuoksi, kannattaa keskittyä omaan tekemiseen ja skaalata sitä mikä itsellä toimii.
Kymmenes kirje asettaa joukkueen yksilön edelle. Kovin pistemies ei välttämättä ole joukkueen tärkein pelaaja, vaan kunnia kuuluu nappitilanteita rakentavalle konkarille, joka on jo vähän vanha ja hidas, mutta korvaa sen kokemuksen tuomalla pelisilmällä (aiemmassa kirjeessä mainittiin 3547 minuuttia putkeen pelannut futari Carla Overbeck joka ei pisteitä kerännyt, mutta sinnikkäällä puolustuksella pelasti useamman pelin). Ihan kuin tiiminvetäjä, joka ei kiillota omaa kilpeään ja vie kunniaa muiden onnistumisista, vaan tasoittaa tietä ja mahdollistaa tiimilleen huippusuoritukset.
Yhdestoista luku kannustaa kohtaamaan voitot ja tappiot tyynesti. Voittojen ei saa antaa huumata, eikä tappion viedä kurjuuden alhoon. Tilanne pitää käsitellä nopeasti ja keskittyä seuraavaan koitokseen, jossa menneellä ei ole väliä. Peli alkaa aina nollilta, ja jokainen tsäänssi on mahdollisuus, kuten muuan huippu-urheilija totesi.
Viimeinen kirja kehottaa tekemään sen mitä vaaditaan. Lahjakas nuori urheilija ei ymmärrä, mitä liigassa vaaditaan. Tekoälystartupin founder ei hoksaa kuinka pitkä matka on edessä, vaikka miljoonan rahoitus varmistui pelkän powerpointin voimin. Bosh varoittaa, ettei saa löysätä vaikka homma näyttäisi selvältä, koska huipulla taidot ruostuvat nopeasti. Kukaan ei oikeasti tiedä mitä tavoitteeseen pääseminen vaatii, ja on täysin mahdollista ettei kova työ koskaan johda sinne minne halusit. Silti kohtalon heittäessä kapuloita rattaisiin on vain tuumittava, että hoidetaan nyt tämäkin pois alta, ja jatketaan. It takes what it takes.
Vanhakin lukee kirjeet mielellään
Boshin on tehnyt hyvää työtä. Katsoin kirjan innoittaman ensimmäistä kertaa koripalloa tositarkoituksella, ja kyllä; kauden 2013 kuudennen finaalin viisi sekuntia ennen peliajan päättymistä otettu levypallo ja syöttö kolmen pisteen heitolla pelin tasoittaneelle Ray Allenille on kova veto. Katsoin videon pariin kertaan kunnes hoksasin mitä tapahtuu: onhan se hienon näköistä toimintaa, kun Bosh syöttää sinne missä tietää Allenin olevan.
Jos tästä haluaa negatiivista etsiä, niin kirjeitä olisi voinut vähän tiivistää sisällön kärsimättä, tällaisenaan toistoa on hieman liikaa (tai sitten minä olen malttamaton). Osa vinkeistä on vähän myöhässä näin keski-ikään ehtineen näkökulmasta, mutta parempi tämä nyt on lukea kuin vasta kuusikymppisenä. Boshin kynä ei ole kaikista terävin, mutta mielestäni kuitenkin terävämpi kuin vaikkapa Schwarzeneggerilla. Toisaalta se tarkoittaa helppolukuisuutta, joten uskon peruskoulu- tai lukioenglannin riittävän jo mainiosti tämän sisäistämiseen. Soisin tälle suomennoksen, mutta en pidättele hengitystä.
Kun urheilijoille suunnattu kirja voittaa minut puolelleen niin eihän tätä voi kuin suositella. Lue vaikket olisi enää aloittelija ja pistä kiertoon nuorelle lupaukselle.
Arvosana: 3+/5
