Liian varhain vanha, liian myöhään fiksu: 30 tosiasiaa jotka pitää tietää nyt. Kun kirjalla on tällainen nimi, niin onko ihme, että se on päätynyt lukulistalle?
Minulla ei ole mitään muistikuvaa mistä olen opuksen bongannut, ja tartuin siihen vailla ennakko-odotuksia – kunhan ajattelin nimen perusteella, että kovaa kamaa saletisti! Kirjailija, jo edesmennyt Gordon Livingston paljastui psykoterapeutuksi, joka selkeästi eli omannäköisen elämän. Innokkaana Vietnamiin sotimaan lähtenyt nuorimies palasi sieltä kesken kaiken pasifistina, huomasi kypsällä iällä olevansa adoptoitu, ja menetti kaksi lastaan ennenaikaisesti. Kyllähän tältä pohjalta jotain tarinaa ja kenties myös sitä elämänviisautta kertyy.
Kirja sisältää nimensä mukaisesti 30 kirjoitelmaa elämän tosiasioista. En vielä sisällysluettelon perusteella hoksannut kirjan keskittyvän terapiakokemuksiin, koska otsikot ovat todella yleistajuisia: Jos maasto ei täsmää kartan kanssa, kartta on pielessä. Täydellinen on hyvän vihollinen. Vain ikävät asiat tapahtuvat nopeasti. Mikään ei ole turhempaa tai yleisempää kuin tehdä samoja asioita ja odottaa eri lopputulosta.
Hotkin opuksen nopeasti. Luvut ovat sopivan lyhyitä, joten on helppoa lukea vielä yksi, vaikka työt painavat päälle tai silmä jo luppaisee. Mielenkiinto pysyy yllä, koska Livingstone tarkastelee lähes joka luvussa asiaa kulmasta, jota en osannut odottaa. Tavallaan kirjassa tulee koko ajan uusia juttuja, ja otsikoita miettiessä tulee kerrattua aiemmin samasta aiheesta luettua.
Iso osa ongelmista keskittyy parisuhteisiin, joissa toistuvat samat ongelmat: alunperin ihanasti itseä täydentänyt puoliso alkaa jossain kohtaa kyrsiä. Yllättävän moni luku pureutuu parinvalinnan haasteisiin, ja olen kirjailijan kanssa samaa mieltä siitä, että asiaa olisi syytä käsitellä jo koulussa – miksi elämänlaatuun eniten vaikuttavaa asiaa ei käsitellä sen vaatimalla tavalla? Hihittelin esimerkille, jossa kirjailija mehusteli luokan eteen marssitetulle avioeroparille, kyllä siinä alkaisi jonneilla puntti tutista!
Löydän tästä samaa kuin Jordan Pettersonin tuoreemmasta opuksesta: parisuhde vaatii aina duunia ja kompromisseja (asioista voi sopia kerran pysyvästi tai riidellä/nalkuttaa/mököttää koko loppusuhteen ajan). Kirjailijan mukaan hyvin harvassa pitkässä parisuhteessa on kyse siitä, että suhteessa on kivaa olla, vaan 50 avioliittovuoden jälkeen toistensa hermoille käyvien puolisoiden tavoitteena on pikemminkin vain selvitä. Riidat toistavat samaa kaavaa. Ihmiset ovat alttiita täydellisen tuntemattoman harhalle, ja kuvittelevat ongelmien katoavan puolisoa vaihtamalla. Ei se vaan niin mene!
Hyviä vinkkejä parisuhdehuoltoon tulee useita. Kannattaa miettiä miten toinen reagoi kun sanon jotain – ja muistella mitä viimeksi tapahtui, koska todennäköisesti reaktio on sama. Kannattaa pohtia, että mitä uutta kokeilee jos kerran nykytapa ei toimi. Ainakin kannattaa pohtia mitä hävittävää on vaikka kokeileekin jotain typerän kuuloista ideaa jonkun random hepun kirjasta!
Toinen iso teema on vanhempien ja lasten suhde, ja löysin kirjasta ideoita rennompaan lastenkasvatukseen. Livingstone vääntää rautalangasta, etteivät lapset ole vanhemmilleen mitään velkaa, ja on turhaa vaatia heitä elämään tietyllä tavalla. Yllätyin, miten vähän vanhemmat edes voivat vaikuttaa lastensa tekemisiin, loppujen lopuksi junioriosaston urpoilua on aika mahdotonta estää (tai sitten estetään terve itsenäistyminen). Kirjailijan mukaan riittää, kun pitää pienet lapset poissa (oikeista) vaaroista, ja osoittaa heille optimistisuutta, määrätietoisuutta ja sitoutumista. Kokeilen, enkä unohda huumoria.
Kirja auttaa ymmärtämään paremmin muita ihmisiä. Suurin osa ei jaksa nähdä vaivaa vuosien tai edes viikkojen ajan, ja siksi porukka ei saa parisuhteitaan toimimaan, etene uralla tai karista liikakiloja vyötäröltä. Suurin osa hakee aina helppoa ratkaisua ja pelkää typeriä asioita. Livingstonen yllättävin tieto on, että osa ihmisistä oikeasti pelkää olla onnellisia, koska silloin voi pettyä eikä sitten enää olekaan onnellinen!
Livingston kannustaa tekemään mistä pitää. Pidin etenkin neuvosta tehdä mikä itseä kiinnostaa perinteisen koulu-työt-perhe-eläke -putken sijaan. Vanhempana kaduttavat asiat joita ei tullut tehneeksi (samaa tavaraa luin Daniel Pinkin kirjasta Power of Regret). Aika moni tekee kohta uudenvuodenlupauksia miettimättä ensin kuka minä oikein olenkaan ja mitä ihmettä minä elämältä haluan.
Hyviä juttuja olisi vaikka kuinka, mutta jätän tutuimmat kohdat avaamatta (koska luulen ainakin jo sisäistäneeni ne). On typerää valehdella itselleen. Rakennamme itse vankilamme. Toimi rohkeasti, niin mahtavat voimat kyllä tukevat sinua. Tunne seura tekemistä. Kenties yllättävin, mutta puritaanisesta jenkkinäkökulmasta katsoen tärkeä, vinkki on liittyä seksiä ilman puolisoa -klubiin ja vetää kuivat!
Tämä oli hyvä, ja suosittelen ihan kaikille. Englanti on kohtuuhelppoa, joten ei kannata kieltä karsastaa. Miinus tulee typerästä esipuheesta.
Arvosana: 5-/5