The Last Grain Race odotti pitkään vuoroaan hyllyssä. John Newbyn merimatka oli odotettua kiintoisampi ja päättyi yllätyksekseni aivan liian aikaisin. Jotain on tehty hyvin, koska kirjan loppuminen ei ole ikinä aiheuttanut tyhjää oloa.
Viimeinen viljakisa kertoo kirjailijan kokemuksista merimiehenä vanhan liiton purjelaivalla. Vuonna 1938 silloin 18-vuotias John Newby kyllästyi mainostoimiston kepeään konttoriduuniin ja pestautui purjelaivalle oppipojaksi monien varoituksista huolimatta. Kirjassa mies kuvaa värikkäällä tavalla arkea nelimastoparkki Moshululla.
Heti kirjan alussa yllätyn siitä, että Moshulu kulkee Suomen lipun alla. Vielä enemmän yllätyn, kun nopea googletus kertoo laivan omistajan Gustaf Eriksonin haalineen valtaosan kaikista maailman purjealuksista varustamoonsa. Maarianhaminalaisen laivanvarustajan bisnestrategia poikkesi kaikista muista siinä, että hän keskittyi operoimaan purjealuksia kun muut jo siirtyivät höyryaluksiin. Suuria purjealuksia sai siksi halvalla, ja tiukalla budjetilla operoitaessa ne olivat edelleen kilpailukykyisiä Australian ja Iso-Britannian välisellä vehnälinjalla. Ennen toisen maailmansodan syttymistä Erikson oli maailman suurin purjelaivavarustaja, jonka laivastossa oli 11 suurta purjealusta ja vain muutama höyry- tai moottorialus.
Hämmästelen millaisissa oloissa vain 80 vuotta sitten on työskennelty. Laiva pyöri kahdessa vahdissa, eli puolet ajasta oltiin levossa – paitsi kun pilli soi kolmesti, ja koko 16 hengen miehistö tarvittiin käsittelemään painavia purjeita. Ruoka oli kehnoa ja miehistö työskenteli sään armoilla; jäätyneiden köysin kanssa pelaaminen kohmeisin sormin kymmenien metrien korkeudessa on ollut tosimiesten hommaa. Pahimmilla keleillä vesi löysi tiensä joka paikkaan, mikä tarkoitti työskentelyn lisäksi myös nukkumista märissä vaatteissa jopa viikkojen ajan. Painolastikin lempattiin käsin mereen ja vapaahetkinä ohjelmassa on laivan kunnostustöitä eli yleensä ruosteen naputtelua (knack rost). Tämä kuuri tekisi hyvää nykypäivän vetelyksille.
Newby kuvaa matkaa erinomaisella tavalla keskittyen lukijaa kiinnostaviin tapahtumiin kuten myrskyihin, ongelmiin ja miehistön jäsenten välisiin kahnauksiin. Varsinkin matkan eteneminen on kiintoisaa seurattavaa, kun päivämatka vaihtelee 20-300 mailin välillä. Varsinkin paluumatka eteläisellä Tyynellä merellä on jännittävää seurattavaa, kun voimakkaassa tuulessa arvotaan kuinka paljon purjeita uskaltaa pitää. Varsinkin ruorivuoro on jännää puuhaa, ja samalla reitillä vuotta aiemmin kadonneen L’Avenirin kohtalon spekulointi saa ymmärtämään työn vaarat.
Kirjan lukemista hidastaa vain uteliaisuuteni. On pakko selvittää Eriksonin varustamon taustoja, muita aikakauden laivoja, purjealusten fysiikkaa ja liiketoiminnan kannattavuutta ylipäätään. Koluan myös Youtuben valikoimaa, ja ihmettelen kuinka arkipäiväisesti 1920-luvulla kuvattua elokuvaa selostava merikarhu kertoo kuvassa näkyvien kavereiden huuhtoutuneen laidan yli myöhemmin matkalla. Myös Newbyn läheltä piti -tilanteet ovat niin hurjia, että merille asti en varsinaisesti halaja. Kenties Eriksonin lapsien museoima Pommern kesäisessä Maarianhaminassa saa riittää.
Toinen hidastava tekijä on alan termien puutteellinen ymmärrys. Aluksi yritän pysyä kärryillä kaikista purjeista ja köysistä, mutta aika pian hoksaan ettei kokonaisuuden kannalta ole väliä tietääkö jokaista nippeliä. Kirjan edetessä kuitenkin opin missä järjestyksessä purjeita lisätään tuulen hellittäessä, tosin suomenkielellä pysyn maakrapuna. Jos asia kiinnostaa, niin Newby selittää myöhemmässä kirjassaan ”Learning the Ropes: An Apprentice in the Last of the Windjammers” juurta jaksaen Moshulun tekniikkaa.
Suomalaisuus tekee kirjasta kotoisaa luettavaa. On helppo kuvitella mitä mörököllejä miehistöön on osunut, esimerkiksi ärräpäitä päräyttelevä, mutta muuten hiljainen Taanila on hauskanoloinen ja aika perisuomalainen hahmo. Laivan komentokielenä taas on ruotsi, joten kirjan sivuilta avautuu aikamoinen kielien sekamelska. Kaikkien köysien ja purjeiden nimien opettelu ruotsiksi on käynyt työstä.
Kirja on erittäin kiehtova kuvaus elämästä suurilla purjealuksilla, jotka hallittuaan valtameriä puolen vuosituhannen ajan katosivat nopeasti. Onneksi tämä pala merenkulun historiaa on dokumentoitu. Monipuolinen kirja sopii monille, koska tarttumapintaa löytyy joka suuntaan.
Arvosana: 5/5
