Rick Rubin on kiistatta maailman kovin musiikkituottaja. Kuusikymppinen Rubin ei ole jymähtänyt yhteen genreen, vaan tuottanut menestyslevyjä mm. Beastie Boysille, Slayerille ja Johnny Cashille. Nyt hän on koonnut kaiken osaamisensa luovuudesta yksiin kansiin esikoiskirjassaan The Creative Act: The Way of Being.
Rick Rubin vaikuttaa kaikin puolin oman tien kulkijalta, joka pitää tiukasti kiinni omasta näkemyksestään, eikä välitä mitä muut ajattelevat. Hän esimerkiksi tunnustaa saaneensa vaikutteita WWF-showpainijoilta, mikä voi musiikissa kuulostaa vähintäänkin erikoiselta. Vastavirtaan kulkeminenkaan ei ole ongelmallista, vaan parinkymmenen vuoden veganismin jälkeen Rubin vakuuttui lihansyönnin hyödyllisyydestä. Kirjastaan hän keskusteli usean kustantamon kanssa, ja valitsi niistä ainoan, joka suostui julkaisemaan sen alkuperäisessä muodossaan – kaikki muut kun kaipasivat kaupallisempaa näkökulmaa ja studiojuoruja.
The Creative Act on hieman luettelo- tai päiväkirjamainen kokoelma viisauksia taiteilijalle. Luomistyötä käsitellään inspiraation löytämisestä hyvän idean valitsemiseen ja sen työstämiseen kohti valmista mestariteosta. Välillä keskitytään taiteilijan henkiseen puoleen, eli omien estojen sekä kritiikinpelon päihittämiseen. Kirjan looginen ja kronologinen rakenne miellyttää insinööriäkin. Bonusta tulee kansista ja sidonnata, tämä on tehty luettavaksi ja omaksuttavaksi.
Kirjaa ei missään nimessä kannata skipata vaikkei laskisikaan itseään taiteilijaksi. Oppeja on helppo hyödyntää tekeepä sitten mitä tahansa: ei ole väliä etsiikö inspiraatiota maalaukseen tai uuteen liiketoimintaan. Myös ideoiden arviointi tai motivaation hakeminen varsinaiseen rakennusvaihteeseen on alariippumatonta.
Sisältö on vaihtelevaa. Osa vinkeistä saa huuhaatutkan hälyttämään, osa on ennestään tuttua ja osa herättää kokeilunhalun. Välillä ohjeet ovat maanläheisiä, ja seuraavassa luvussa liidellään yläpilvessä. Onneksi lukijan ei ole pakko uskoa kaikkea mitä Rubin kirjoittaa, vaan vinkeistä voi valita itseä palvelevat.
Tässä kohtaa lukijanuraa en enää ota yhdenkään kirjan sanomaa vastaan kokonaisuudessaan, koska löydän väkisin erinomaisestakin teoksesta jotain selvästi virheellistä tai vähintäänkin ristiriitaista tietoa. En siis jaksanut suuremmin häiriintyä huuhaaelementeistä, joiden vuoksi olisin voinut aiemmin hylätä koko kirjan humpuukina. Suurin osa tavarasta on väistämättä kuranttia ja muiden validien lähteiden tukemaa, joten kokonaisuus kääntyy selvästi plussan puolelle.
Rubin saa minut hihittelemään useampaan kertaan ruotiessaan taiteilijamyyttejä, lähinnä miettiessäni kuinka muutama tietämäni wannabetaiteilija näihin suhtautuisi. Rubinin mukaan hyvää tavaraa ei synny päihteiden täyttämästä taiteilijaelämästä, eikä inspiraatio saavu aktiivisesti odottelemalla. Edes kaupallinen menestys tee taiteesta huonoa, vaan on mukava plussa jota tulee jos on tullakseen. Miehen metodit eivät istu yleisiin stereotyyppisiin mielikuviin nälkätaiteilijoista.
Lukija ei voi olla arvostamatta Rubinin määrätietoista otetta luomistyöhön. Työtä tehdään joka päivä, ei silloin kuin huvittaa. Vaikkei kirjassa asiaa mainita, niin haastatteluista opin, että Rubin pyrkii tekemään työtä järkevämmin ja on oppinut erottamaan näennäistyön todellisesta tekemisestä. Aiemmin Rubin notkui studiossa kellon ympäri, mutta nykyisin hän pyrkii tehokkaaseen 5-6 tunnin sessioon.
The Creative Act vahvistaa ajatusta siitä, että ammattilaiset ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia alasta riippumatta. Menestyksen takaa lahjakkuuden sijaan taustalla vaikuttava työnteon prosessi. Siinä missä Rubinin metodit ovat sovellettavissa vaikkapa liikkeenjohdon tehtäviin, voisi taiteilija hyötyä tutustuessaan esimerkiksi huippumyyjän tai -johtajan voittaviin tapoihin, ja poimia sieltä uusia ideoita kokeiltavaksi.
Kirjaan saa lisää syvyyttä (ja niitä studiojuoruja vaikkapa AC/DC:n työskentelytavoista) kuuntelemalla lukuisia podcasteja, joissa Rick Rubin on vieraana. Hämmästelen miten erilaisen kuvan hänestä saa eri haastatteluissa: Hardcore History Addendumissa keskustellaan Los Angelesin kirjakaupoista ja Daily Stoicissa eri biisiversioiden paremmuudesta. Mielestäni ensin kannattaa lukea kirja, ja vasta sitten kuunnella haastatteluja, koska näin päin toimien osa kryptisistä vinkeistä avautuu itsestään. (Oikestaan sitten pitäisi vielä lukea kirja toisen kerran, jolloin kokemus on uusi.)
Podcasteja kuunnellessa miellyin Rubinin ääneen. Hämmästyin huomiosta, koska en pysty palauttamaan mieleen yhtäkään muuta miestä jonka äänestä olisin pitänyt (mieleen tuli useampi, joita en pysty kuuntelemaan). Hauskana yksityiskohtana kuvittelin äänen perusteella Rubinin olevan tyylikäs kaveri, joten yllätyin ruokottomasta röllipeikkolookista.
The Creative Act on enemmän kuin pelkkä yksittäinen kirja. Aihetta kannattaa mieluummin lähestyä pakettina, johon liittyy kirjan lisäksi podcasteja sekä niistä löydettyjä uusia biisejä. Suosittelen kirjaa oheisromppeineen kaikille, jotka haluavat saada parempia idoita ja oppia työstämään niitä valmiiksi tuotteiksi – onpa tavoiteltu lopputulos sitten perinteisempää taidetta, liiketoimintaa tai vaikka hyväntekeväisyysprojekti.
Arvosana kirjana: 4+/5
Arvosana pakettina: 5/5
