Sadan vuoden yksinäisyys on sukukronikka Buendian suvun vaiheista kuvitteellisessa Macondon kylässä, joka sijoittuu jonnekin latinalaiseen Amerikkaan, ilmeisimmin kirjailijan Gabriel Garcia Marquezin (1927-2014) kotimaahan Kolumbiaan. Se kertoo tarinan kylän perustamisesta seitsemän sukupolvea eteenpäin, käyden läpi suvun suuruuden ja alennuksen päivät. Vuonna 1967 julkaistua kirjaa pidetään Nobelilla palkitun Marquezin pääteoksena, ja sen 1971 julkaistusta suomennoksesta on otettu jo toistakymmentä painosta.
Sadan vuoden yksinäisyys on latinalaisen Amerikan kirjallisuuden klassikko, jota Teresa Mendoza luki niin innolla Arturo Perez-Reverten Etelän Kuningattaressa, etten voinut olla kirjaan tutustumatta. Toisinkin olisi voinut käydä, koska en pitänyt Monte Criston kreivistä, ja jätin myös tätä ennen aloittamani Don Quijoten kesken. Onneksi Teresan kirjamaku sai kolmannen mahdollisuuden, koska tämä oli hyvä.
Aluksi teoksen tyyli hämmentää, koska muutoin realistiseen maailman on sotkettu yliluonnollisia elementtejä. Maaginen realismi on latinalaisen Amerikan kirjallisuudessa suosittu tyylilaji, johon onneksi pääsee helposti mukaan. Lentäviä mattoja esittelevät mustalaiset, vuosikausia jatkuva sade ja kotieläinen populaation tuplaantuminen viikoittain kunhan vain muistaa käydä jyystämässä tiettyä naista ovat lopulta aivan tavallisia asioita – ainakin Macondossa.
Seitsemän sukupolvea Buendioja ovat melkoisia hahmoja. Yksi on stereotyyppinen vallankumoussoturi, toinen viisastenkiveä etsivä hullu keksijä, ja kolmas nousee kesken pyykkipäivän tuulenpyörteessä taivaalle. Matriarkka Ursula elää pitkälle yli 100-vuotiaaksi ja elättää suvun tikkukaramellibisneksillään. Suvun ulkopuolelta esitellään vain muutama hahmo, joista yhteen pääosaan nousee mustalainen Melquiades. Henkilöt ovat hauskoja, vaikka nimissä meinaakin mennä sekaisin: Jose Arcadioita ja Aurelianoja on vaan suvussa liikaa.
Seksiä ei kirjasta puutu. Suvun miehiä yhdistää iso kalu ja estottomuus yhtyä lähisukulaiseen vailla pelkoa siansaparolla varustetuista jälkeläisistä. Naiset taas ovat poikkeuksetta kauniita – myös muiden kuin suvun miesten mielestä. Bordellissa tai vieraissa käydään usein, ja jyystämiskohtauksia lukiessa on pakko miettiä onko puhe siitä mistä on puute. Välillä sekaannutaan myös eläimiin papin opastuksella, mikä kenties on tarkoitushakuista, koska myös muut kirkonmiehet esitetään jossain määrin outoina hahmoina.
Marquez on ympännyt tarinaansa kaikki historian merkkipaalut ja stereotypiat. On espanjalaiskaljaasia, sisällissotia, kapinoita, banaaniplantaaseja, ja työläisten lakkojen rikkomista väkivalloin. Mikään ei kuitenkaan tunnu päälleliimatulta, joten lopputuloksen nousu klassikon asemaan on ansaittua.
Fun fact: Tämä on ensimmäinen äänikirja, jota en malttanut jättää kesken odottamaan seuraavia askareita, vaan oli pakko kuunnella viimeiset 15 minuuttia ihan vaan soffalla istuen.
En odottanut kirjalta ihmeitä, mutta loppujen lopuksi maaginen Macondo piti otteessaan. Aluksi kirja tuntui vain kokoelmalta tapahtumia ja henkilökuvauksia, mutta jo ennen puoliväliä alkoi ymmärtää jutun juonen olevan itseään toistavassa historiassa. Lopuksi Marquez onnistuu kutomaan juonenpäät yhteen lukijaa tyydyttävällä tavalla. Melkoinen kirja, suosittelen tutustumaan ennakkoluulottomasti.
Arvosana: 5-/5
