Putkinotko on kuvaus kesäpäivästä Saimaan rannalla vuosisata takaperin. Viinanmyynnillä leipäänsä leventävä torppari Juutas lähtee myllylle ostamaan jauhoja velaksi, vaimonsa Rosina käy asioi Savonlinnassa, ja päivän kruunaa vuokranantaja Aapeli Muttisen tarkastuskäynti tiluksilleen. Saako Juutas lähtöpassit, kun torpan ylläpito on laiminlyöty ja kontrahtin vaatima kiviaita vieläkin rakentamatta?
Joel Lehtonen tarjoilee suomalaisklassikoista tuttua maisemaa, jossa luonto hehkuu kauneimmillaan ja työmies raataa kurjuudessa. Juutas Käkriäinen tosin saa syyttää kurjuudesta itseään, sillä perhe herää saunasta lähinnä oman saamattomuuden takia: mökki on asumiskelvoton, koska sitä ei ole jaksettu korjata Muttisen vaatimuksista huolimatta. Juutas tekee omasta ja perheensä elämästä hankalaa, koska hän ei suostu ottamaan käskyjä muilta. Ei, vaikka kontrahti torpan vuokraamisesta on höveli: talvella mutaa omenapuiden juurille ja kiviaita Muttisen huvilan ympärille.
Rouvansa Rosina on aikaansaava rouva, joka ainakin välillä saa ohjattua miestään toimimaan järkevällä tavalla. Nyt hän kannustaa miestään aloittamaan viinanpolttoa, jolloin tienistit moninkertaistuisivat trokaamiseen nähden. Avuksi hän kutsuu Savonlinnasta veljensä Maunon, joka on juuri saanut potkut vaimonsa Bertan haukuttua hänen työnantajaansa kylillä. Mutta kuinka Juutas saadaan mukaan hankkeeseen, jota hän ei itse keksinyt?
Kirjakauppias Aapeli Muttinen on hyväsydäminen vuokranantaja, vaikka Käkriäiset eivät sitä näe. Muttinen on vuosikausia katsonut sormien läpi Juutaksen laiminlyöntejä, ja vasta viime vuosina alkanut vaatia sopimusehtojen täyttämistä. Ja pakkohan hänen on, koska Juutaksen laiminlyöntien takia mökki lahoaa kun edes vuotavia ikkunanpieliä ei viitsitä tilkitä. Tosin Muttisen valvovan silmän poistuttua työ on jäänyt kesken, vaihtohirret lahoavat talon pielessä, ja Käkriäisen perhe nukkuu saunassa.
Kirjan alkusivuilla alkaa verisuoni pullistua kun lukee Käkriäisten purnausta, ja pohdin onko kirjailija tosissaan vai alleviivaako hän ihmisten sokeutta. Juutaksen mielestä Muttinen on ahne porvari vaatiessaan vaatimattomien vuokraehtojen täyttämistä. Rosina taas ihmettelee miksi köyhien pitää maksaa höyrylaivalla piletistä, kun eihän hänestä mitään oikeaa kustannusta synny! Asenne ei ole sadassa vuodessa muuttunut mihinkään: rikkaan pitää antaa vastikkeetta ja köyhän saada ilmaiseksi. Lukijalta ei sympatiaa heru, koska Juutas ja Rosina eivät kykene löytämään syytä omalle kurjuudelleen omista tekemisistään tai pikemminkin tekemättä jättämisistään.
Punafiltteröidyt lasini löytävät kirjasta aivan liikaa uhrimieltä ja muiden syyttelyä, mutta pidän silti teoksesta. Nuorimpien lasten leikit on kuvattu ilahduttavalla tavalla: perheen pienin herää iloisena (vaikka luteet ovat varmasti yöllä purreet), pojat kiusaavat pässiä, ja kaupungissa käynti jännittää niin että rahakukkaro unohtuu kotiin. Vanhimpien lasten touhut ovat nekin kuin nykypäivää: vanhin poika haaveilee viinaryypystä ja ujostelee ihastustaan, ja vanhin tytär taas pettyy laivamiesten tyhjiin lupauksiin. Lehtonen onnistuu myös päivän vaiheiden muuttumisen ja luonnon kuvauksessa mainiosti.
Erityisesti pitää nostaa esiin vielä Juutaksen ja Rosinan huoli siitä mitä muut heistä ajattelevat. Vaikka he kovasti porvareita moittivat, hakevat he silti heidän hyväksyntäänsä. Monenlaisia asioita suunnitellaan, mutta tilaisuuden tulleen suuta ei silti saada avattua, vaan he jäävät pohtimaan kuinka asia pitää esittää jottei heitä katsota kieroon. Turhamaisuuttaan Käkriäiset tekevätkin kaikenlaista typerää – tämäkin on sitä tosielämää ja lukemistona oikein viihdyttävää.
Putkinotko perustuu tositapahtumiin
Tutustun Joel Lehtosen elämään vasta kirjan kuunneltuani (ja tähän saakka arviota kirjoitettuani), ja yllätyn sen perustumisesta tositapahtumiin. Joel Heikarainen syntyi avioliiton ulkopuolella vuonna 1881 ja joutui puolivuotiaana huutolaiseksi kun mielisairas äiti ei hänestä kyennyt huolehtimaan. Kolmevuotiaana papinleski Augusta Wallenius huusi Joelin hoitoonsa ja vaihtoi hänen sukunimensä Lehtoseksi. Onni kääntyi, ja poika pääsi kouluun lukien itsensä aina ylioppilaaksi saakka.
Kesällä 1905 Joel vieraili kotiseuduillaan ja tapasi äitinsä Karoliinan ja velipuolensa Aleksander Muhosen. Siitä syntyy ajatus hankkia kesäpaikka läheltä omia juuriaan, ja Lehtonen ostaa Inhamaan tilan Säämingin Tolvaniemen kylästä. Talo jaetaan kahtia Lehtosen ja velipuoli Muhosen perheen käyttöön: Joelin tarkoitus on itse viettää siellä kesät Muhosten huolehtiessa tilasta ja sen viljelemisestä. Muhosia ei kuitenkaan kiinnostanut hoitaa omaa osuuttaan, kun tila ei tarjonnutkaan riittävän leveää leipää, ja Joel vieraantui pikku hiljaa velipuolestaan. Putkinotko pohjautuu näille kokemuksille, ja jään pohtimaan mikä on sepitettä ja mikä totta.
Putkinotko on mainio kirja, jonka kuuntelua ei malttanut millään keskeyttää. Lehtonen onnistuu monellakin tasolla erinomaisesti: henkilöhahmot ovat kaikkine rajoitteineen realistisia ja hauskoja (etenkin Juutaksen uho ja jästipäisyys), luontokuvaus herättää kesän takatalven keskelle ja ennen kaikkea teos muistuttaa ihmisten haluttomuudesta katsoa peiliin. Ei tämä turhaan ole klassikko – kannattaa tutustua.
Arvosana: 4+/5
