Olemisen sietämätön keveys on tsekkiklassikko neljän vuosikymmenen takaa. Milan Kunderan teos kertoo neljän päähenkilön silmin neljä erilaisesta suhtautumista rakkauteen ja elämään ylipäätään. Teoksen kulissina toimii Prahan kevät 1968, jolloin neuvostojoukot miehittivät liian kauaksi kommunismin ihanuudesta hivuttautuneen maan.

Kirja-arvostelu Olemisen sietämätön keveys Milan Kundera

Olemisen sietämätön keveys onnistuu olemaan samaan aikaan ajaton tarina ja tarkka kuvaus Prahan keväästä. Kansa vastustaa miehittäjiä passiivisesti, päättäjät painostetaan yhteistyöhön, ja entinen älymystö vaihdetaan uuteen – tarina voisi olla mistä päin maailmaa ja mistä ajasta tahansa. Pääosassa ovat ihmiset ja ihmissuhteet, sekä heidän reaktionsa miehitykseen. Praha ja vuosi 1968 ovat toissijaisia.

Milan Kundera (1929-2023) joutui jo opiskeluaikoina silmätikuksi porvarillisen taustansa takia. Mies oli kuulu kirjailija jo ennen Prahan kevättä, jota hän kritisoi kotimaassaan kielletyssä kirjassaan Elämä on toisaalla. Kundera ei suostunut tunnustamaan poliittisia näkemyksiään virheellisiksi, ja hänet painostettiin eroamaan kommunistisesta puolueesta sekä opettajanvirastaan. Hän ystävystyi ranskalaisen kustantajan Claude Gallimardin kanssa, joka salakuljetti hänen käsikirjoituksiaan pois maasta, sekä houkutteli hänet muuttamaan Ranskaan 1975. Tsekkoslovakia peruutti hänen kansalaisuutensa 1979 ja piti hänen teoksensa mustalla listalla vuoteen 1989 saakka.

Kirja-arvostelu Olemisen sietämätön keveys Milan Kundera
Milan Kundera (1980). KUVA: Wikimedia commons, Elisa Cabot

Löydän teoksesta lukuisia yhtymäkohtia Kunderan omaan elämään. Yksi päähenkilöistä, kirurgi Tomas, joutuu pohtimaan arvojaan, kun häntä vaaditaan tukemaan Neuvostoliiton virallista linjaa ja myöntämään erehtyneensä yhdessä mielipidekirjoituksessa. Tomasin rakastaja Sabina puolestaan kaipaa takaisin Prahaan muutettuaan ulkomaille.

Muita hahmoja ovat Tereza, Tomasin vaimo, joka kärsii suunnattomasti miehensä pakonomaisista sivusuhteista. Vaikka Tomas aidosti rakastaa Terezaa, ei hän halua jättää muita naissuhteitaan nähdessään rakkauden ja seksin kahtena erillisenä asiana. Terezan karmea äitisuhde takaa että traumoja riittää, ja hän syyttää onnettomasta elämästään lähinnä itseään.

Neljäs päähenkilö Franz puolestaan suhtautuu naisiin päinvastaisesti eikä kykene olemaan kuin yhden kanssa kerrallaan. Geneveläinen Franz ei joudu suoraan selkkaukseen kommunismin kanssa, mutta ei idealistisen professorin elämä sekään ole helppoa. Miehet nimittäin jakavat keskenään taiteilijan Sabinan, joka nauttii pettämisen tunteesta tapaillessaan ainoastaan varattuja miehiä – joten Franzin antautuminen ei saa vastakaikua. Stereotyyppiseen tapaan Sabina kapinoi sekä kaikkea perinteistä, että teemaan liittyen kommunismia vastaan.

Nostan viidenneksi päähenkilöksi vielä narttukoira Kareninin, jolle jostain syystä on annettu maskuliininen nimi. Eläimen paras ystävä on sika nimeltä Mefisto, joten kyllä kirjailijalla mielikuvitusta riittää! Myös Tomasin poika, jonka kanssa isä ei halua olla tekemisissä, pyörii kuvioissa tyytyen statistin rooliin.

Teoksessa vuorottelevat ajassa pomppiva juonikulku, päähenkilöiden menneisyyden taustoittaminen ja filosofinen pohdinta. Pidin etenkin ajatuksesta elämän päätösten testaamattomuudesta; kun elää vain kerran, ei voi todentaa olisiko sittenkin pitänyt valita toisin. Siitä voi joko kerätä suorituspainetta undo-napin puuttuessa tai suhtautua asiaan kevyesti – miksi stressata jostain mihin ei kuitenkaan voi vaikuttaa?

Kunderan viljelee saksalaisia fraaseja, joista mieleen jää Es muss sein, näin on oltava, jolla Tomas perustelee tekemisiään. En vain pääse selvyteen onko Es muss sein vain pelkuruutta myöntää vastuu omista päätöksistä, vai sittenkin stoaalainen tapa rakastaa omaa kohtaloaan. Toinen fraasi einmal is keinmal on niin hauskan kuuloinen, että se kannustaa googlettamaan tarkempaa merkitystä. Kerran ei ole koskaan on hieman tyhmän kuuloinen suomennettuna, vaikka saksaksi se onkin monikäyttöinen.

Ajattelin ensin hahmojen olevan liioitellun kahjoja, mutta tokkopa vain – hoksasin aika monen perustelevan elämäänsä es muss sein -mentaliteetilla, tai muutoin toimivan epärationaalisesti ainakin näin ulkopuolisen silmin (mikä onni kun ei liikaa murehdi muut minusta ajattelevat). Naurahdan monille tilanteille, mieleen on jäänyt etenkin kohtaus naisen kanssa, josta Tomas kiihottuu tämän rumuuden takia. Suorastaan hörähtelin naisen tavalle toistaa petipuuhissa kaikki partnerinsa liikkeet – mutta yllätyn miten on mahdollista, ettei kukaan aiemmista sadoista naisista muka ole oma-aloitteisesti yrittänyt ujuttaa sormiaan Tomasin takaoven puolelle? Pysähtyikö seksuaalinen vapautuminen ja hippiliike rautaesirippuun?

Olemisen sietämätön keveys onnistuu. Kunderan hahmot (tai kertoja) heittää ilmaan kiintoisia ajatuksia sarjatulella. Usein huomaan jääneeni pohtimaan niitä, ja joudun kelaamaan äänikirjaa taaksepäin. Tämä voisi toimia lukupiirissä keskustelun herättäjänä?

Suosittelen. Kaikki eivät välttämättä pidä omintakeisesta tyylistä, mutta kannattaa kokeilla – kirjan voi aina jättää kesken.

Arvosana: 4+/5