Pääsiäislukemista! Tartuin Jumalan synty -kirjaan oikeastaan yhdestä syystä: kristinusko on yksi keskeisimmistä länsimaista kulttuuria muokanneista tekijöistä. Sen vaikutus näkyy arvoissa, lainsäädännössä, juhlapyhissä ja aika monessa asiassa, joita pidämme itsestäänselvinä. Siksi sen juuret kiinnostivat. Kirja on ilmeisesti herättänyt pahennusta jossain piireissä, mutta en kokenut sitä mitenkään uskontokriittiseksi.

Kirja on teologien kirjoittama, mutta se ei ole perinteinen uskonnollinen kirja, vaan ennemminkin matka siihen, miten ajatus Jumalasta on syntynyt ja muuttunut historian aikana. Ajallisesti liikutaan suunnilleen välillä 800 eaa. – 300 jaa., eli varsin pitkällä aikavälillä. Kirjassa keskeisenä lähteenä ovat Raamatun tekstit, ja noin 800 eaa. alkaen rinnalle voidaan tuoda myös muita lähteitä, kuten arkeologisia löytöjä ja muita historiallisia viitteitä.

Tämä tekee myöhemmistä vaiheista paremmin tutkittuja, kun taas varhaisemmista ajoista tiedetään vähemmän ja joudutaan tukeutumaan enemmän tulkintaan. Noin vuoden 300 tienoilla monet keskeiset opilliset linjat ja käsitykset olivat jo pitkälti vakiintuneet. Näkökulma tekee kirjasta sekä kiinnostavan että ilmeisesti monille vaikean.

Juuret juutalaisuudessa

Jahve, eli juutalaisuuden, kristinuskon ja myöhemmin islamin Jumala, ei alun perin ollut ainoa jumala, vaan osa laajempaa, erilaisten jumalten joukkoa. Vähitellen eri jumaluuksia yhdistettiin, ominaisuuksia sulautui yhteen ja lopulta yksi Jumala jäi “jäljelle”.

Tämä kehitys ei ollut pelkästään teologinen vaan myös käytännöllinen. Kun Jerusalemin temppeli tuhottiin eikä uskontoa voinut enää harjoittaa samalla tavalla sidottuna yhteen paikkaan, tilanne pakotti muutokseen. Kirjan mukaan juuri tässä vaiheessa kirjureilla ja oppineilla, eli byrokraateilla, oli iso rooli: he muotoilivat sääntöjä ja käytäntöjä, joiden avulla Jumalaa voitiin palvoa missä tahansa.

Uskontoa ei vain “annettu”, vaan sitä myös rakennettiin aktiivisesti, jotta se toimisi muuttuneessa maailmassa. Kirja nostaa esiin myös sen, että monet asiat, joita pidämme nyt itsestäänselvinä, eivät olleet sitä varhaisessa vaiheessa. Hyvä esimerkki on kolminaisuus: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Se ei syntynyt kerralla, vaan vakiintui vasta vuosisatojen teologisen keskustelun ja valtakamppailujen tuloksena.

Vaihtoehtojakin oli. Joissakin varhaisissa teksteissä henki ymmärretään naispuoliseksi, ja esimerkiksi heprean ruah on kieliopillisesti feminiini. Joissakin varhaisissa kristillisissä teksteissä esiintyykin ajatus Jumalasta, joka on isä, äiti ja poika. Miltä kristinusko ja länsimaat näyttäisi tänään, jos puhuisimme pyhästä perheestä, Isästä, Äidistä ja Pojasta?

Jeesus – profeetasta jumalaksi

Kirjan toinen iso osa liittyy Jeesukseen. Se ei yritä niinkään kiistää uskoa, vaan erottaa historian Jeesuksen ja myöhemmin syntyneen kuvan hänestä. Evankeliumeja tarkastellaan lähteinä, jotka ovat syntyneet eri aikoina ja eri yhteisöissä, ja joissa Jeesuksen hahmo on jo hieman erilainen.

Yksi kiinnostava huomio on, että Jeesus ei toiminut tyhjiössä. Samoihin aikoihin liikkui muitakin profeettoja ja saarnaajia, jotka keräsivät seuraajia ja julistivat omia näkemyksiään. Tässä valossa Jeesus näyttäytyy osana laajempaa ilmiötä, ei täysin ainutlaatuisena poikkeuksena jo lähtökohtaisesti.

Lisäksi kirja nostaa esiin, että Jeesuksen tekoja ja motiiveja on tulkittu pitkälti jälkikäteen. Kun hänen merkityksensä kasvoi, myös kertomukset alkoivat jäsentyä niin, että ne tukivat tätä kuvaa. Toisin sanoen tarina ei ole vain kuvaus tapahtumista, vaan myös tulkinta niistä. Niin kuin historia aina on.

Ajatus siitä, että Jeesuksesta “tuli” Jumala, näyttäytyy kirjassa prosessina – ei yhtenä hetkenä tapahtuneena muutoksena.

Pääsiäinen ja ylösnousemus

Pääsiäisen lähestyessä kirjan ylösnousemusta käsittelevä osuus tuntui erityisen ajankohtaiselta. Kirja tuo esiin, että varhaisimmat lähteet puhuvat ennen kaikkea kokemuksista: ihmiset kokivat kohdanneensa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tyhjän haudan kertomukset näyttävät syntyneen myöhemmin.

Samalla kirja esittää myös vaihtoehtoisia selityksiä. Tyhjän haudan kohdalla nostetaan esiin esimerkiksi se, että ristiinnaulittujen hautaamiskäytännöt olivat epäselviä ja vaihtelevia, joten kertomuksiin voi liittyä epävarmuutta jo lähtökohtaisesti.

Ilmestymiskokemuksia puolestaan tarkastellaan inhimillisen kokemuksen kautta: surun, kriisin ja odotusten keskellä ihmiset voivat kokea nähneensä kuolleita läheisiään – eikä tällainen ajattelu ollut antiikin maailmassa mitenkään poikkeuksellista. Paavalin ajattelu ylösnousemuksesta on myös yllättävä: kyse ei välttämättä ollut samasta ruumiista, vaan jonkinlaisesta muuttuneesta, erilaisesta olemuksesta. Vähän kuin siemen, joka kuolee ja kasvaa joksikin uudeksi.

Kirja ei kuitenkaan yritä ratkaista, mitä “oikeasti tapahtui”. Se pysyy siinä, miten usko ylösnousemukseen syntyi ja muotoutui.

Miksi kirja suututtaa?

Ei ole vaikea nähdä, miksi kirja herättää reaktioita. Se purkaa ajatusta muuttumattomasta jumalakuvasta ja näyttää sen sijaan historian, jossa usko muotoutuu, muuttuu ja joskus myös valitaan eri vaihtoehtojen välillä. Toisille tämä voi tuntua uhkaavalta, toisille taas ehkä vapauttavalta.

Minulle tämä oli ennen kaikkea hyvä tietokirja. En koe olevani siinä asemassa, että voisin arvioida sen tutkimuksellista tarkkuutta, mutta se tuntui perustellulta ja selkeästi kirjoitetulta. Kirja on maallikolle paikoin aika perusteellinen, mutta silti yllättävän helppolukuinen ja selkeästi etenevä. Sitä oli helppo seurata, vaikka aihe on monimutkainen.

En kokenut, että se yrittäisi viedä mitään pois, vaan ennemminkin lisätä ymmärrystä. Ehkä tärkein oivallus oli se, kuinka inhimillinen ilmiö uskonto on ja aina on ollut. Se ei tee siitä vähemmän merkityksellistä – mutta tekee siitä helpommin lähestyttävän.

Samalla se muistuttaa, kuinka paljon tulkintaa uskontoihin liittyy. Raamatulla perustellaan edelleen hyvin erilaisia, ja joskus hyvinkin moderneja näkemyksiä. Käytännössä tällainen yhteys nykypäivän ilmiöihin syntyy kuitenkin aina tulkinnan kautta: tekstit ovat syntyneet aivan toisenlaisessa historiallisessa ja kulttuurisessa ympäristössä, ja niiden soveltaminen tähän päivään vaatii väistämättä asiayhteyden muuttumista tai jopa katoamista.

Lisäksi tekstit eivät ole koskaan olleet täysin “puhtaita” lähtöpisteitä – niitä on jo ennen Raamattuun päätymistä muokattu, tulkittu ja valikoitu. Tavallaan tulkintaketju ei siis ala meistä, vaan olemme osa paljon pidempää jatkumoa. Ehkä juuri siksi tämä on kiinnostava kirja myös pääsiäisen aikaan. Se ei kerro, mihin pitäisi uskoa, vaan näyttää, miten nämä kertomukset ovat syntyneet.

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea. Erityisesti jos pystyy lukemaan kirjaa ilman tarvetta heti puolustaa tai kumota sitä. Se toimii parhaiten silloin, kun antaa sen olla mitä se on, yksi näkökulma siihen, miten ajatus Jumalasta on syntynyt.