Robert Greene on saavuttanut kulttiaseman omaperäisillä ja tarkkanäköisillä kirjoillaan, joiden kautta hän auttaa lukijoitaan ymmärtämään kuinka maailma ja ihmiset toimivat. Greenen ensimmäinen teos 48 Laws of Power täytti viime vuonna 25 vuotta, jonka kunniaksi kirjasta julkaistiin juhlapainos. Pakkohan tämä oli hankkia.
Ensivaikutelma kirjasta on vakuuttava. Klassikkoteos on päässyt arvoisiinsa kansiin, vaikka rehellisesti en voikaan sanoa pitäväni nykyajan henkeä huokuvan vegaaninahan sormituntumasta yhtä paljoa kuin aidosta nahasta. Sen sijaan sivujen kultaus on mainio kikka, varsinkin kun huomaan vielä yllätyksekseni katsovani kirjailijaa silmiin kallistaessani kirjaa sopivasti. Eikä siinä kaikki, sillä vastakkaisesta suunnasta katsoessa minulle hymyilee ilkikuriseen tapaansa Niccolo Machiavelli! Ensivaikutelma on kerrassaan huikea, ja jään kaipaamaan ainoastaan kirjanmerkkinauhaa.
Teos esittelee nimensä mukaisesti 48 vallan lakia, jotka Greene käy läpi toimivalla kaavalla. Ensin hän alustaa aihetta joko lain noudattamisen tuomalla onnistumisella, tai lain vastustamisesta johtuneesta – yleensä karmeasta – epäonnistumisesta. Sen jälkeen Greene taustoittaa lakia teoriaosuudessa, sekä valottaa poikkeustilanteita, joissa kannattaa toimia lakia vastaan. Marginaaleissa on vielä lukuun liittyviä lainauksia klassikkoteoksista, eli luettavaa riittää.
Valtaan tutustuminen kannattaa
Kyynikon on helppo tuomita kirja. Alku on jäätävä: heti kirjan alussa otetaan löysät pois, kun lakia 1 ”älä loista mestariasi kirkkaammin” rikkova Nicolas Fouquet yrittää tehdä vaikutuksen kuninkaaseen, mutta päätyykin vankilaan loppuiäkseen. Laki 2 taas varoittaa luottamasta liikaa ystäviin, laki 15 ohjeistaa murskaamaan vihollisen täydellisesti, ja laki 26 pitämään omat kädet puhtaina. Greene kertoo lukuisia sotaisia tarinoita, ja viittaa usein Machiavelliin, Sun Zuhun ja Clausewitziin. Kamalaa, eikö vaan?
Jätän väitteet kirjan haitallisuudesta omaan arvoonsa, koska tieto siitä kuinka ihmiset toimivat ei itsessään ole hyvää tai pahaa. Silmien sulkeminen ei poista ikäviä asioista maailmasta. Vallanhalu ei katoa koskaan, joten historian ja vallanhalun tutkiminen kannattaa: on viisaasta tietää kuinka vaikkapa ihan itänaapurimme Putin toimii valtaa hamutessaan ja mitä keinoja hänellä on arsenaalissaan. Sinisilmäinen ei missään nimessä kannata olla; fiksu ymmärtää miten maailma toimii ja varautuu sen aiheuttamiin ongelmiin.
Kukaan ei ole turvassa, sillä diktaattorien työkalupakki on samanlainen kuin toimiston narsistilla pikkupomolla tai vasta martoissa pätemään päässeellä päällepäin viattomalla eläkeläismummolla. Lukija voi itse päättää kuinka oppien avulla hankkimaansa valtaa käyttää. Ja vaikkei valta kiehtoisi lainkaan, on vähintäänkin hyödyllistä tunnistaa ympärillään olevien ihmisten keinoja hankkia valtaa suhteessa muihin.
Myös rauhanomaisia esimerkkejä löytyy. Jeanne Poisson asettaa alhaisesta syntyperästään huolimatta tavoitteet korkealle, ja kiikarissa on kukas muu kuin Ranskan kuningas Louis XV. Nuori nainen onnistuu viettelemään kuninkaan, joka tekee hänestä virallisen rakastajattarensa sekä antaa hänelle hovissa vaadittavan herttuattaren arvonimen. Madame Pompadourin nimellä tunnettu nainen kasvattaa valtaansa yksinomaan rauhanomaisin keinon: hän mm. kannustaa kuningasta kohtelemaan vaimoaan paremmin (ja käy vaimon kanssa kirkossa!) sekä inspiroi häntä perustamaan haaremityyppisen viraston Versaillesiin, kun ei enää itse jaksa piehtaroida joka yö kuninkaan kanssa (eikä hän – aivan oikein – nähnyt 16-vuotiaista neidoista olevan uhkaa hänen vaikutusvallalleen). Lopulta Madame Pompadour onnistui pysymään kuninkaan suosiossa aina kuolemaansa saakka, ja loi rakastajattaren päivien jo päätyttyä uuden uran epävirallisena ulkoministerinä.
Työkaluja jokaiselle
Lait ovat monitulkintaisia ja niistä voi löytyä vinkkiä ihan mihin vaan. Esimerkiksi laki 47 neuvoo tietämään milloin lopettaa, mitä voi soveltaa esimerkiksi myyntityössä: kun löytää asiakasta kiinnostavan hyödyn, on ihan turhaa käydä läpi muita, todennäköisesti vähemmän inspiroivia hyötyjä. Sen sijaan täytyy lain 28 hengessä toimia rohkeasti ja määrätietoisesti, ja lyödä kauppa kiinni.
Osa tarinoista on uskomattoman kuuloisia. Esimerkiksi Victor Lustigin huijauksia esitellään useampia: pelkästään rahan puijaminen Al Caponelta on uhkarohkea konnankoukku, mutta vielä kovempi veto oli myydä Eiffel-torni romuksi! Eikä hyväuskoisten huijaamisen aika ole suinkaan ohi, minkä todistavat vaikkapa Wincapita ja Sunny Car Center.
Lukuisten lakien kohdalla toivon, että olisin törmännyt niihin aiemmin. Muutamat laeista ovat ajankohtaisia ja pystyn hyödyntämään juuri nyt pöydällä olevien haasteiden taklaamisessa tai pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Uskon loppujenkin lakien joskus olevan hyödyksi, joten teos lunastaa paikan paraatihyllylle Nassim Talebin, Ray Dalion ja Greenen mentoroiman Ryan Holidayn teosten joukkoon.
Kirja on tuhtia luettavaa, ja siihen perehtyminen vie aikaa. Ajattelemisen aihetta on joka sivulla, joten teos on parhaimmillaan nautittuna luku tai korkeintaan kaksi kerrallaan. Robert Greenen valikoima kirjallisuuslista on sekin valittu hyvällä maulla ja vaatii lisätutkimuksia. Teoksen 25 vuoden ikä ei tunnu missään, vaan lukukokemus on tuore ja kirjan sisältö ajatonta. Kannattaa tarttua juhlapainokseen ettei vain jää ilman.
Arvosana: 5/5
Tetragrammaton podcast: Robert Greene ja Rick Rubin keskustelevat kirjasta
