Ruhtinas on Niccolò Machiavellin klassikkoteos, joka on julkaistu ensimmäisen kerran 1532. Renessanssiajan Italia oli noussut Rooman romahtamisen seurauksista uuteen kukoistukseen, mutta niemimaa koostui pienenpuoleisista, keskenään kinastelevista kaupunkivaltioista (Venetsia, Firenze, Milano, Rooma, Genova, Napoli jne.), ja Italian yhdistymistä pitäisi odottaa aina 1870-luvulle saakka. Pakkaa hämmensivät myös aikansa suurvallat Ranska, Espanja sekä Pyhä Saksalais-roomalainen keisarikunta, jolloin jonkinlaista valtapeliä käytiin koko ajan.
Machivelliä lukiessa on mietittävä milloin ja millaisessa ympäristössä se on kirjoitettu. Kun luin kirjan ensimmäisen kerran noin 20 vuotta sitten, ajateltiin maailman olevan menossa kohti rauhaa: moni uskoi Venäjän länsimaistuvan, eivätkä Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteet olleet vielä kiristyneet. Nykyisessä maailmassa Machiavelli on jälleen ajankohtainen.
Tee pahaa, jotta tapahtuu hyvää
Ruhtinas on oppikirja hallitsijoille tai hallitsijaksi haluaville. Kirjaa voi lukea karmeana kauheuksien oppikirjana, joka kannustaa heittämään moraalin romukoppaan valtaa hamutessaan. Machiavellin mukaan onkin nimetty oppisuunta, machiavellismi, jolla tarkoitetaan häikäilemätöntä voimapolitiikkaa, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Vastaväitteenä voi kuitenkin esittää kysymyksen miksi tiedon paljastaminen olisi pahasta? Eikö ole parempi, että muutkin kuin ruhtinaat tietävät ruhtinaiden käyttämät metkut? Eikö kansalle ole parempi tietää kuinka sitä yritetään hallita, jolloin se tunnistaa helpommin vippaskonstit?
Machiavelli tekee eron sille, millainen maailma on, ja millainen maailman pitäisi olla. Ihannemaailmassa ei ole pahantahtoisia diktaattoreita, mutta oikeassa maailmassa on. Monelle esimerkiksi Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli järkytys, koska he eivät kyenneet näkemään siinä logiikkaa kuvitellessaan elävänsä ideologisessa maailmassa, jossa me emme kuitenkaan oikeasti elä.
Machiavellin mukaan joskus on pakko olla paha, jos haluaa tehdä hyvää. Mieleen tulee erinomainen minisarja Konflikti, jossa Venäjä miehittää Hangon. Presidenttiä moititaan siitä, että hän määrää armeijan tuhoamaan tunkeutujat, ja siinä sivussa tulee siviiliuhreja. Minun on helppo kuvitella, että todellisessa tilanteessa kävisi juuri näin: moitteita saa tilanteen jo alkumetreillä ratkaissut sankari, kun suuri yleisö näe sitä ruumiskasaa, joka olisi syntynyt mikäli konflikti oli kärjistynyt täysimittaiseksi sodaksi. Itse asiassa sarjan presidentti toimii juuri kuten Machiavelli opettaa, eli käyttää voimaa välittömästi kriisin alussa ja tuhoaa vihollisen, jolloin voimaa ei myöhemmin enää tarvita.
Oppia valtiomiehille
Machiavellin kritiikki palkkasoturien käyttöä vastaan aukeaa toisella lukukerralla paljon paremmin, sillä olen tällä välin ehtinyt tutustua perinpohjaisesti sekä Rooman että sen seuraajan Bysantin historiaan. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että Rooman tuhon tie alkoi barbaarien värväämisestä armeijaan, ja aivan samoin Bysantti kutsui ottomaanit Eurooppaan sotimaan puolestaan. Molemmissa tapauksissa palkkasoturit menestyivät erinomaisesti ja nousivat lopulta isäntäänsä vastaan.
Myös optimaalinen tapa hallita kansaa ministerien ja virkamiesten kautta perintöaatelia parempana on nykyisin päivänselvää. Esimerkiksi kreikkalaisten vaikutusvalta Aleksanteri Suuren valloittamilla alueille kesti pitkään (esimerkiksi Egyptissä aina roomalaisvaltaan asti), sillä alueilla ei suvaittu perinnöllisiä maaherroja. Vastaavasti roomalaiset hallitsivat valloitettuja alueita virkamiesten kautta, jolloin muisto omista monarkeista hiipui vallatuilla alueilla, ja kansa koki muutaman sukupolven jälkeen itsensä roomalaisiksi.
Machiavelli on kirjoittanut maailmaan erinomaisen tarkkanäköisesti kuvaavan kirjan, joten ei ole ihme, että Ruhtinas on ihastuttanut ja vihastuttanut vuosisatojen ajan. Paavi Paavali IV kielsi kirjan vuonna 1559, mikä lienee kuitenkin lähinnä lisännyt kiinnostusta sitä kohtaan. Kirjan ihailijoihin taas kuuluvat Kaarle V, Kardinaali Richileu, ja Benito Mussolini. Kirjan sanoma on ajatonta, ja eiköhän tätä lueta jatkossakin.
Machiavelli tänään?
Aivan kaikilta osin oppi ei ole enää ajan tasalla. Machiavelli kehottaa ruhtinasta varomaan liikaa anteliaisuutta mikäli haluaa pysyä vallassa, koska tiukka taloudenpito ja pienet etuoikeudet tarkoittavat sitä, että laajat kansanjoukot pitävät pienistä veroista ja vain muutamat harvat aateliset nurisevat etujen puutteesta. Nykyisin tilanne on kääntynyt päälaelleen, ja vallassa pysyy lupaamalla tulonsiirtoja äänestäjien enemmistölle, koska suurin osa ei ymmärrä ettei edes 100% veroaste rikkaille riitä lupausten lunastamiseen.
Politiikkaan Machiavelli antaa vinkin, ettei kampanjaa kannata milloinkaan perustaa edellisten tunareiden virheiden korjaamiselle. Vaikka tekisi mitä, ei kansa milloinkaan koe saaneensa lupauksille katetta, ja tie on auki seuraavalle kaiken muuttajalle. Sen sijaan kannattaa lupailla suuria hankkeita, koska niistä kansa pitää – on niissä sitten järkeä tai ei.
Kirjasta on hyötyä johtajien päätöksentekoon. Pidän Machiavellin ohjeesta kerätä ympärille viisaita neuvonantajia, ja vaatia heitä puhumaan rehellisesti päätöstä koskevissa asioissa. Ruhtinaan tehtävä on kuitenkin tehdä lopullinen päätös ja sen jälkeen pysyä siinä. En ole täysin samaa mieltä ohjeesta pysyä päätöksessä kaikissa tilanteissa, vaan suostun soveltamaan sitä vain perustason tekemisessä: kriittiset ja suuret päätökset on kyettävä perumaan, jos uusi tieto osoittaa päätöksen kyseenalaiseksi. Harmillisesti tätä ei poliitikko ymmärrä: Britit pitävät härkäpäisesti Brexitin voimassa vaikka jokainen tajuaa ettei siinä ole järkeä, samoin meillä ajetaan Sotea eteenpäin kuin käärmettä piippuun.
Neuvonantajien suhteen Machiavelli tekee mahtavan yleistyksen ja jakaa ihmiset kolmeen ryhmään:
- Ihminen joka ymmärtää itsenäisesti
- Ihminen joka ymmärtää kun selitetään
- Ihminen joka ei ymmärrä vaikka selitetään
Erinomainen yleistys, joka selittää mikseivät kaikki vaan tajua.
Johtajan työtä helpottaa, kun sisäistää yhden mainion lauseen: ”Ihminen palvelee aina huonosti, ellei hänen ole pakko palvella hyvin.” Nyt kun keskustelussa on irtisanomissuojan helpottaminen ja alisuorittaminen, kannattaa miettiä onko työn ohjeistus, perehdytys ja seuranta sellaista, että työntekijän on yksinkertaisesti pakko palvella hyvin. Pomminvarma tapa on järjestää asia niin, että työntekijän kannalta on helpointa, että hän tekee työnsä halutulla tavalla ja halutussa aikataulussa.
Machiavelli pohtii lopuksi harkitsevaisuuden ja kiivauden välistä paremmuutta. Hän päätyy siihen, että onni suosi yleensä kiivasluonteista ja kenties nuorta ruhtinasta, mutta perustelut eivät ehkä sovellu enää nykypäivään:
”Olen kuitenkin sitä mieltä, että on parempi olla kiivas kuin varovainen, sillä onnetar on nainen, ja häntä on hallittava kovalla kurilla. Usein nähdäänkin, että kiivasluontoiset ruhtinaat ovat onnekkaampia kuin ne, jotka toimivat viisaan harkitsevaisesti. Onnetar, joka on nainen, pitää nuorista miehistä, koska he komentavat häntä suruttomammin, rohkeammin ja röyhkeämmin.”
Ruhtinas on mahtava kirja, johon täytyy suhtautua 1500-luvun näkökulmasta. Filosofi ja politiikan tutkija Mikko Lahtisen johdanto avaa mukavasti kirjan taustoja, vaikka teksti kenties onkin hieman kuivahkoa. Machiavellin ajatuksista kiinnostuvan kannattaa tutustua myös Robert Greenen erinomaiseen teokseen 48 Laws of Power. jonka 25-vuotisjuhlapainoksen kansissa kimaltelevat Machiavellin kasvot.
Arvosana: 5-/5
