Prefekti on Alastair Reynoldsin jo vähän vanhempi opus, joka osui lukuun nyt toista kertaa. Päätin tarttua mainioksi muistamaani tarinaan sen jatko-osan alla, ihan vaan muistin virkistämiseksi. Kannatti.

Kirjat sijoittuvat Ilmestysten Avaruuteen (Revelation Space), ja ajoittuvat aikaan ennen muita sarjan kirjoja. Tom Dreyfus on prefekti, jonka tehtävänä on valvoa demokratian toteutumista Timanttivyössä, 10 000 keinotekoisesta taivaankappaleesta eli habitaatista koostuvassa maailmassa. Timanttivyö ympäröi Yellowstone – nimistä planeetta, jonka ihmiset ovat aiemmin asuttaneet. Aurinkokunnan laitamilla pyörivät rankasti modattujen ihmisten eli Ultrien tähtienväliseen matkustamiseen kykenevät alukset. Eväät kiinnostavaan avaruusoopperaan ovat siis mainiot.
Ensimmäisessä osassa yksi habitaatti tuhoutuu väkivaltaisesti ja Dreyfus paljastaa asioiden olevan eri lailla kuin miltä näyttää. Tarina tempaa mukaansa uskottavan tuntuiseen maailmaan, eikä scifin ystävä pety. Dekkarihenkinen tarina voi toimia myös heillä, jotka eivät yleensä lue scifiä.
Prefekti on mainio tarina. Suosittelen.
Arvosana: 4/5