Kirje kuningas Manuelille Brasilian löytymisestä on nimensä mukaisesti kirje, jonka Pero Vaz de Caminha (1437-1500) laati kuninkaalle tiedoksi uuden maa-alueen löytymisestä. Kirje on julkaistu suomennettuna Brasilian löytymisen 500-vuotispäivän hujakoilla vuonna 2001, ja antaa mielenkiintoisen silmäyksen siihen mitä uuden mantereen löytäneiden mielessä liikkui.
Vasco da Gama purjehti ensimmäisenä eurooppalaisena Afrikan ympäri Intiaan 1498 ja palasi Portugaliin seuraavana vuonna. Vain puoli vuotta tämän jälkeen kuningas Manuel I lähettää uuden retkikunnan kohti Intiaa, mutta laivasto koukkaa kovin kauas länteen ja päätyy Brasilian rannikolle Bahian eteläosiin. On spekuloitu, oliko tarkoitus alunperinkin lähteä länteen, koska purjehdusteknisesti reitti ei ollut järkevä.
Pero Vaz de Caminhan tehtävänä oli hoitaa kirjanpitoa, kirjeenvaihtoa ja pitää laivapäiväkirjaa. Hän nousi maihin yhtä lukuunottamatta jokaisena päivänä, jonka portugalilaiset rannikolla viettivät, ja kirjeeseen hän on summannut mitä hän maissa näki ja koki. Caminha kuvaa elävästi luontoa kasveineen ja eläimineen, sekä paikallisia ihmisiä tapoineen ja työkaluineen. Etenkin häpeilemättä alasti kulkevat nuoret naiset tuntuvat kiinnostavat seikkailijaa, ainakin jos tarkasti kuvailluista hävyistä voi jotain päätellä.
Pakanoita aletaan kunnon kristittyjen tapaan käännyttää välittömästi. Caminha kuvaa, kuinka rannalle improvisoidaan asianmukaiset tilat katolisen uskon harjoittamiseksi ja tietysti ristikin pitää pystyttää. Vaikka nykyisin ajatellaan kolonialismin aikaa pelkkänä alkuperäisväestön riistona, huomaa lukija portugalilaisilla olleen myös korkeampia tarkoitusperiä.
Kirjeen lisäksi kirja sisältää iberoromaanisten kielten professorin Timo Riihon (1950-2021) johdannon. Vaikkei herra varsinainen historioitsija olekaan (kansainvälisesti kuulu päätyö käsittelee por ja para prepositioiden syntyä ja kehittymistä), on esipuhe mainio laskeutuminen sen ajan maailmaan. Lisäksi suomentaja Sanna Pernu on selventänyt ansiokkaasti muutamia lukukokemuksen kannalta oleellisia mittayksiköitä, henkilöitä ja käytäntöjä. Yllätyin esimerkiksi siitä, että tapana oli ottaa retkille mukaan kuolemantuomittuja ja jättää heitä asumaan paikallisten kanssa kokemusten keräämiseksi ja kielen oppimiseksi. Brasiliaan jätettiin kaksi siirtovankia, jonka kohtalo jää mietityttämään lukijaa.
Caminhan 1.5.1500 päiväämä kirje jää herran viimeiseksi. Perillä Intian Calicutissa maustekauppa ei sujunut leppoisasti, vaan mies kuoli portugalilaisten ja paikallisten välisessä kahakassa. Onneksi 27-sivuinen kirje löytyi arkistojen kätköstä 1700-luvun lopulla, ja on sen jälkeen ilahduttanut lukijoita mielenkiintoisen löytöretkikuvauksena. Mainio pieni kirja!
Arvosana: 5/5
