Käräjät on kertomus rikosvyyhdestä 1930-luvun Etelä-Pohjanmaalla. Nuori etsivä Juho Iivonen saapuu Vaasasta kuvitteellisen Tarvajoen pitäjään tutkimaan tavanomaista rikosepäilyä sikiönlähdetyksestä, mutta tapaus levähtääkin käsiin, kun kylän sekopäämummo Vilja-täti puhuu ohi suunsa. Saako paha palkkansa käräjillä?
Käräjät jakautuu karkeasti kolmeen osaan. Niistä ensimmäisessä etsivä aukoo rikosvyyhtiä, joka sujuu kohtuullisen helposti yksinkertaisten maalaisten taipuessa Rudolf Von Schultzin kuulustelutekniikoiden edessä. Vain terävimmät ymmärtävät kieltää tekonsa ymmärtäessään, ettei näyttö riitä tuomioon asti ilman tunnustusta – ja tuomioita sitten jaetaankin oikein urakalla toisessa osassa, jossa käydään varsinaisia käräjiä pariin eri otteeseen. Käräjien jälkeen tunnelma valitettavasti latistuu; kirja olisi ollut parempi mikäli se olisi katkaistu siihen, mutta kirjailija halusi kertoa erilaisen tarinan kuin mitä minä halusin lukea.
Ajankuvaa ymmärtääkseni tutkin Suomen lainsäädäntöä abortin suhteen. Vuoteen 1950 saakka aborttia ei mainittu lainkaan laissa, ja se oli käytännössä sallittu ainoastaan terveydellisin perustein. Sen jälkeen abortti sallittiin sikiön sairauden, tai eettisten syiden kuten, raiskauksen tai sukurutsan vuoksi. Vasta 1970 abortin sai myös sosiaalisin perustein, ja lupa heltisi myös alle 17-vuotiaille tai yli 40-vuotiaille 4 lasta synnyttäneille. Vasta 1.9.2023 alkaen abortin on saanut pyynnöstä turhia selittelemättä.
Markus Nummi kirjoittaa tarinansa kahdesta näkökulmasta. Niissä ensimmäisessä näkemyksensä antaa etsivä, toisessa Vilja-täti. Etsivä nojautuu muistiinpanoihinsa ja kertoo sujuvasti tapahtumista, ja hokee ettei oikein muista mikä oli kysymys, mikä vuoroin ärsyttää ja naurattaa. Kelle hän edes puhuu? Vilja-tädin muistelot ovat pitkäpiimäisiä, ja välillä tuntuu, että mentäisiinpä jo asiaan. Teoksen alkupuolella kahden kertojan malli toimii erinomaisesti, mutta kirjan lopussa käräjien jälkeen etsivä vaikenee ja edessä on aivan liian pitkä pätkä mumman tajunnanvirtaa.
Parhaimmillaan kerronta on mahtavaa. Pidän siitä, kun etsivä ja Vilja-täti lähestyvät totuutta eri näkökulmista, mutta lukija joutuu itse pohtimaan mitä oikeasti tapahtui. Kaikkea ei aina kerrota, ja ilmaan jätetään mm. leijumaan kysymys tapahtuiko etsivän ja yhden epäillyn välillä jotain.
Ajankuva 1930-luvun Pohjanmaasta on rakennettu esimerkillisesti. Sen verran on itselläkin sukujuuria Kauhajoen suunnalla, että on helppo kuvitella meiningin olleen juuri tuollaista mitä kirjassa kerrotaan. Murretta olis saanu käyttää paljon enämpi, ny komiaa puhetta saa hakia suurennuslasilla.
Kiinnostavaksi kirjan tekee myös rikosten syyt ja seuraukset. Ihmisillä on rikkomuksilleen usein hyvät perustelut, ja rangaistukset tuntuvat turhan kovilta ja jopa aiheettomilta. Nummi kuvaa hyvin käräjöintiä ja ihmisiin vaikuttamista, kun vastakkain ovat talollinen ja kunnan elätti, ei ole vaikea arvata kumman sanaa uskotaan. Myös asukkaiden motiivit nostetaan mukavasti esiin, etenkin mieleen jää maatalousnäyttelystä haaveileva kunnanvaltuutettu, joka stressaa tuleeko Ilkkaan uutinen käräjistä.
Käräjät on mallikas teos, josta Markus Nummi on kirjoittanut erilaisen version kuin mitä olisin halunnut lukea: kaipasin enemmän etsivän näkökulmaa, ja koin Vilja-tädin höpinät etenkin käräjien jälkeen turhaksi tauhkaksi. Käräjäkesään keskittyminen olisi tiivistänyt kerrontaa, nyt käräjiä edeltävät ja etenkin niitä seuraavat tapahtumat jotenkin lässäyttävät tarinan ja tekevät siitä pitkäveteisen.
Moitteista huolimatta kirja on ihan toimiva tällaisenakin, ja monet kirjan lukeneet ovat pitäneet nimenomaan niistä palasista jotka eivät itseä insiproineet. Kannattaa lukea Käräjät, jos pidät historiallisista suomikirjoista, kuten Täällä Pohjantähden alla, Putkinotko, tai Nuorena nukkunut. Lukemista kannattaa harkita myös, jos sinulla on pohjalaisia sukujuuria.
Arvosana: 3+/5
