Gnostilaiset evankeliumit

Gnostilaiset evankeliumit ovat varhaisia kristillisiä tekstejä, jotka on syystä tai toisesta jätetty kaanonin ulkopuolelle. Tutustuessani islamin syntyyn kiinnostuin abrahamilaisten uskontojen kehityksestä niin paljon, että halusin lukea lisää. Mikäs sen kiinnostavampi aihe, kuin kirkon vaarallisiksi harhaopeiksi julistamat tekstit!

Gnostilaisilla evankeliumilla tarkoitetaan 100-400 luvulla kiertäneitä evankeliumeja, jotka kirkko julisti harhaopiksi. Katolisen kirkon muotoutuessa sen sisällä rakennettiin virallinen kristinuskon malli, ja pyrittiin pääsemään eroon kaikista tulkinnoista jotka eivät olleet kirkon linjan mukaisia. Tahti kiihtyi kristinuskon noustua Rooman valtionuskonnoksi, ja neljännellä vuosisadalla kirkolla oli imperiumin kattava koneisto jolla jahdata vääräuskoisia ja tuhota heidän syntisiä kirjoituksiaan. Lopputuloksena suurin osa teksteistä tuhottiin.

Onneksi Nag Hammadista löytyi vuonna 1945 kirjakätkö, jonka ansiosta tekstejä on päästy tutkimaan suoraan, eikä vain välillisesti harhaoppeja kritisoineiden kirkonmiesten ilmiselvästi puolueellisten tekstien kautta. Gnostilaiset evankeliumit on Elaine Pagelsin vuonna 1979 julkaisema gnostilaiseen ajatteluun johdattava kirja, joka perustuu näihin teksteihin. Teos on iästään huolimatta ilmeisesti edelleen alan perusteos, ja sen suomennettu laitos on julkaistu vuonna 2006.

Nag Hammadin kirjasto

Nag Hammadista 1945 löytyneen kirjajemman tarina on erikoinen. Paikallinen lukutaidoton maanviljelijä Ali oli etsimässä luolasta lepakoiden ja lintujen ulostetta lannoitteeksi, mutta löysikin suuren metrin korkuisen saviruukun. Hän pelkäsi siellä asuvan pahoja henkiä, mutta kullanhimo oli pelkoa vahvempi, ja hän rikkoi ruukun, mutta joutui pettymään löytäessään vain vanhoja kirjoituksia. Hänen äitinsä käytti osan kirjoituksista sytykkeiksi. Argh!

Historiantutkijoiden onneksi Ali veljineen touhusi verikostoa murhatun isänsä puolesta. Kosto onnistui ja veljekset tappoivat murhaajan (tai tämän sukulaisen, tarina on epäselvä) ja söivät uhrin sydämen kuten tapoihin kuului(!). Poliisin tutkiessa tapausta Alia alkoi pelottaa voiko kotiin piilotetuista ”paholaisen kirjoituksista” koitua ongelmia ja alkoi hankkiutua niistä eroon. Hän trokasi aarteen antiikkikauppiaalle, ja kirjasto päätyi tutkijoiden käsiin pari vuosikymmentä löydön jälkeen. Ali ei milloinkaan ymmärtänyt löytönsä arvoa.

Nag Hammadin kirjasto sisältää kaikkiaan 13 nahkakantista koodeksia, joissa on yhteensä 52 koptinkielistä tekstiä. Suurinta osaa teksteistä ei tunnettu entuudestaan, joten löytö mullisti käsityksiä kristinuskon synnystä. Kirjaston alkuperä lienee läheisen Pyhän Pakhomioksen luostarin kirjasto, jonka munkit ovat jemmanneet kirjat odottamaan parempia aikoja. Hyvä niin!

Tärkeimpiä löytyneitä kirjoja ovat mm:

• Tuomaan evankeliumi, joka sisältää 114 lausetta Jeesukselta. Pidetään yhtenä varhaisimmista kristillisistä teksteistä.
• Filippuksen evankeliumi, joka kertoo sakramenteista täysin poikkeavalla tavalla, ja esittää Maria Magdalenan Jeesuksen rakastajana.
• Totuuden evankeliumi, joka sisältää pohdintaa Jeesuksesta ”logoksena”.
• Johanneksen salainen kirja, jossa Jeesus paljastaa Johannekselle maailmankaikkeuden alkuperän.
• Ukkonen, täydellinen järki; sisältää feminiinisen jumalakuvauksen.
• Egyptiläisten evankeliumi ja Setiläisten salatekstit.

Löydöksen lisäksi gnostilaisiin evankeliumeihin lasketaan myös Juudaksen evankeliumi, joka löydettiin vasta tämän kirjan jo ilmestyttyä. Siinä Juudaksen kerrotaan kavaltaneen Jeesuksen tämän nimenomaisesta pyynnöstä. Tässä kirjassa käsiteltyjen koodeksien tapaan myös Juudaksen evankeliumi löytyi Egyptistä ja oli koptinkielinen käännös todennäköisesti kreikankielisestä alkuperäistekstistä.

Erot virallisen kaanonin ja harhaoppien välillä

Suurin yllätys itselleni on juutalaisuuden, kristinuskon ja niistä johdetun islamin maskuliinisuus . Useimmista muista uskonnoista poiketen yksikään jumalista (tai kolminaisuuden osista) ei ole feminiininen. Gnostilaisten näkemys sen sijaan oli dualistinen, ja sisälsi sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Gnostilaisissa seurakunnissa nainen sai toimia pappina, kun taas katolisesta kirkosta rakennettiin maskuliininen hierarkia (nainen vaietkoon seurakunnassa jne.). Kaikki naiseutta jumalasta löytäneet tekstit tuomittiin harhaopiksi ja poistettiin Raamatusta.

Gnostilaisten parissa ei ollut samanlaista diakonien, pappien ja piispojen hierarkiaa mitä katoliseen kirkkoon rakennettiin. Tämä näkyi etenkin jumalanpalveluksissa, joissa roolit arvottiin: pappi ja piispa toimittivat sakramentit, ja profeetan arvan vetänyt sai kunnian tarjota hengellistä opetusta kylmiltään. Ensi kerralla arvottiin uudelleen ja roolit vaihtuivat.

Gnostilaiset suhteutuvat Jeesuksen kärsimykseen ja ylösnousemukseen vertauskuvallisesti, kun taas katolinen kirkko näki asian konkreettisena. Kirjoitusten mukaan Jeesus lohdutti opetuslapsia ettei hän kärsi oikeasti; ristillä roikkuu vain hänen ruumiinsa. Evankeliumit kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmestyneen apostoleille henkenä, kun taas virallinen linja pitää tiukasti kiinni kuolleista heränneestä ruumista. Kirjaimellinen ylösnousemuksen tulkinta koettiin tärkeäksi vallan lujittajaksi, ja kieltämättä on mainio myyntiväittämä. Sillä perusteltiin myös ns. apostolinen sukkessio, jonka mukaan kristinuskoa voi opettaa vain ylösnousseen Jeesuksen vihkimä apostoli tai apostolin vihkimä pappi alenevassa ketjussa (vähän samalla tavalla kuin islam).

Katolinen kirkko ja ortodoksit pitävät edelleen tiukasti kiinni väitetysti Jeesukseen asti ulottuvasta ketjusta. Suomessa evankelis-luterilainen kirkko ei periaatteessa vaadi papeilta apostolista sukkessiota, joka katkesi 1884 kun kaikki piispat kuolivat samana vuonna (uuden arkkipiispan vihkikin siveysopin professori ja pappi Granfelt). Silti vuonna 1934 tänne järjestettiin kaksi piispaa Ruotsista ja Englannista, jotta perinne saatiin jatkumaan. Jos asia on edelleen näin tärkeä, alan ymmärtää miksi gnostilainen tapa, jossa kuka tahansa voi toimia pappina, haluttiin kitkeä.

Uskomusten sulatusuunista kaanoneita ulos

Voittaja valitsee, mikä oppi on pyhää ja mikä epäjumalanpalvontaa. Sekä gnostilaiset että katoliset ajattelivat edustavansa aitoa ja oikeaa uskoa, ja toisten olevan harhaoppisia. Gnostilaisten voittaessa ainakin jotkut nykyisen Raamatun teksteistä olisi hävitetty harhaoppisina.

Harhaoppinen näkemys omasta uskonnosta on vaarallisempi kuin vieras uskonto, mikä näkyy Euroopan 30 -vuotisena sotana tai shiiojen ja sunnien vääntönä. Ristiretkien jälkeen kristikunnan yhteiset pyrkimykset palauttaa Jerusalem hallintaansa unohdettiin sisäisten skismojen ansiosta, eivätkä Venetsia tai Itävalta saaneet apua turkkilaisten vyöryn alla.

Jokainen abrahamilainen uskonto pyrkii esittämään itsensä pyhänä ja muuttumattomana totuutena. Yritän aiheeseen perehtyessäni (tämän kirjan ja aiemmin lukemani In the Shadow of the Sword teoksen, sekä lukemattomien wikipedia-artikkelien pohjalta) luoda itselleni kuvaa kokonaisuudesta, ja etenkin siitä, milloin kunkin uskonnon kohdalla pyhä ja muuttumaton totuus on kiveen hakattu.

Kaikki kolme abrahamilaista uskontoa ovat saaneet vaikutteita ensimmäisestä monoteistisestä uskonnosta, zarathustralaisuudesta. Nämä neljä kanonisoitiin vajaan vuosituhannen aikana 200 eaa – 800 aikana. Näiden kaikkien rinnalla eli pitkään paikallisia perinteisiä uskontoja, sekä tietysti tässäkin kirjassa esiteltyjä harhaoppisia lahkoja.

Juutalaisuus nykyisessä muodossaan on ainoa, joka ei nykyistä Israelin valtiota lukuun ottamatta ole ollut valtiouskonto. Suurin osa Tooran teksteistä muotoutui n. 500 eaa Mesopotamiassa, mutta varsinainen kanonisointi ilmeisesti tehtiin vasta tämän jälkeen Jerusalemissa. Tämä tapahtui Kuolleenmeren kääröjen perusteella viimeistään 200-150 eaa mennessä.

Zarathustralaisuus kanonisoitiin Sassanidien hallitsijasuvun alkuvaiheissa zurvalaisuudeksi noin vuoden 200 tienoilla. Tekstien lisäksi sen perustajan Zarathustran elämää muokattiin isolla kädellä paremmin hallitsijasuvun taustaan sopivaksi, esimerkiksi hänen asuinpaikkansa siirtyi Kaspianmeren koillispuolelta Sassanidien kotinurkille nykyisen Iranin alueelle. Islam syrjäytti uskonnon 650-luvulla Persiassa, mutta sitä ennen se ehti vaikuttaa voimakkaasti muihin uskontoihin, ja eli pitkään niiden rinnalla. Vielä Umaijadien kalifaatin aikana tulitemppelit esiintyivät kolikoissa.

Kuten tästä kirjasta opittiin, kristinusko kanonisoitiin vasta sen noustua Rooman valtiouskonnoksi. Jos sitä ennen Iraneus puhui neljästä evankeliumista ja suurin osa nykyisistä kirjoista oli käytössä 200 luvulla, vaikka sen rinnalla vaikuttaneilla gnostilaisilla suuntauksillakin oli vahva asemansa pitkälle 300-luvulle asti. Ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri (joka tosin antoi kastaa itsensä vasta kuolinvuoteellaan vuonna 337) salli kristinuskon Milanon ediktissä vuonna 313, ja samoihin aikoihin Eusebius jakoi kirjat hyväksyttyihin ja kiistanalaisiin. Vuonna 367 Athanios listaa pääsiäiskirjeessään nykyisenkaltaisen Raamatun kirjat – ja kaikki muut ovat siis harhaoppia.

Viimeisenä kanonisoidaan islam. Jos Tom Hollandia on uskominen, tämä tapahtuu Abbasidien valtakunnassa 800-luvulla. Idea Koraanista abbasidien luomuksena on hämmentänyt monia, mutta näyttö on ainakin omasta mielestä vahvempi ja uskottavampi kuin perinteinen selitys. Mekasta tai edes Muhammedista ei yksinkertaisesti löydy ainuttakaan mainintaa tai edes epämääräistä viittausta kreikkalaisissa, roomalaisissa, syyrialaisissa, aramealaisissa, tai persialaisissa lähteissä ennen 800-lukua.

Mainio kontrasti Raamattuun

Tutkimusretki uskontoihin oli mielenkiintoinen, mutta luulen tämän sukelluksen riittävän ainakin hetkiseksi. Ihmettelen, miten en ole tunnistanut valtiouskonnosta saatavia merkittäviä etuja tätä ennen, ja ymmärtänyt kuinka hyödyllistä vallanpitäjille on ollut linkittää oma valtansa uskontoon. Hyökkäys hallitsijaa vastaan on ollut samalla hyökkäys jumalia vastaan!

Uusia uskontoja ei tiukkojen valtiouskontojen muodostuttua enää suvaittu, vaan esimerkiksi manikealaisuus tukahdutettiin nopeasti Rooman ja Persian alueilla. Tavallaan minun käy totuutta etsineitä gnostilaisia jopa sääliksi heidän tasa-arvoisen liikkeensä jäätyä patriarkaalisen katolisen kirkon jyräämäksi. Saman kohtalon kokivat myös Persian gnostilaiset liikkeet samalla lailla naisia sorsivan islamin ikeen alla.

Gnostilaiset evankeliumit oli mukava lisä matkalle myöhäisantiikkiin, jossa valtionuskontoja rakennettiin ja uskontoja kanonisoitiin. Jos kristinuskon historia kiinnostaa, niin tässä on mainio teos antamaan toista näkökulmaa Raamatun tekstiin. Valtiokirkko voisi olla erilainen, jos taistelu oikeasta opista olisi päättynyt toisin.

Arvosana: 3+/5