Elysionin tuli on toinen osa Prefekti Dreyfus pulassa -sarjassa. Tapahtumat sijoittuvat Yellowstone -planeettaa kiertävälle 10 000 keinotekoisesta habitaatista muodostuvalle Timanttivyölle, jossa Sotisopa pitää yllä lakia ja järjestystä. Suosittelen aloittamaan sarjan ensimmäisestä osasta Prefekti, sillä tapahtumat linkittyvät vahvasti toisiinsa.

Kirja-arvostelu Elysionin tuli

Elysionin tuli alkaa Timanttivyön demokratian rakoilulla.  Muutama habitaatti, eli isohko avaruusasema tai vielä suurempi meteorin sisään kaivettu asumus, on jo irtautunut itsenäiseksi maailmakseen. Itsenäisyysliikkeen keulakuva, agitaattoriksi ryhtynyt mahtisuvun vesa ottaa Dreyfusin kohteekseen ja kylvää hämmennystä. Samalla ihmisiä kuolee samaa kaavaa noudattaen eri puolilla timanttivyötä ja paniikin välttämiseksi on ryhdyttävä poikkeuksellisiin toimiin.

Valitettavasti jatko-osa ei toimi lähellekään ensimmäisen osan kaltaisesti. En oikein osaa sanoa mikä tässä tökkii, jotenkin petrattavaa olisi ihan kaikilla osa-alueilla. Alastair Reynoldsin tenho jatkaa hiipumistaan, ja taso on laskenut selvästi niinä 11 vuotena, joita kahden kirjan välillä on kulunut. Kirja on kuitenkin selvä tasonnosto ainakin viiteen edelliseen kirjaan nähden, ehkäpä juuri Ilmestysten avaruuteen paluun myötä.

Elysionin tuli on kuin kertaalleen lämmitetty purkkihernekeitto. Kyllä tätä lusikoi jos tykkää, vaikka tuoreeltaan maku olikin maittavampi. Kannattaa ehdottomasti aloittaa ykkösosasta ja lukea tämä perään, koska rutinastani huolimatta kokonaisuus on kuitenkin vahvasti plussan puolella.

Arvosana:  3/5