Muurarin pojasta miljonääriksi kertoo kauppaneuvos Anders Wiklöfin (s.25.7.1946) tarinan. Wiklöfin tarina kulkee todella ryysyistä rikkauksiin, sillä muurarin ja sokean hierojan poika on kasvattanut yrityksestään Suomen suurimman yhden henkilön yrityksen, ja lisäksi mies on Ålandsbankenin suurin omistaja. Kiinnostavaa lukea vaihteeksi kotimaisen self-mad manin elämästä.
Wiklöf on varsin varakas herra. Ahvenanmaalainen Wiklöf on tunnettu etenkin Ålandsbankenin suurimpana omistajana, hänellä on henkilökohtaisesti ja yritystensä kautta messevä 21,59% omistusosuus (30.6.2026) ja A-osakkeiden ansiosta 29,76% äänivalta. Wiklöf holdingin -konsernin liikevaihto puolestaan pyörii 350 miljoonan euron hujakoilla: herran yritysryppääseen kuuluu mm. tax-free tuotteiten tukkukauppaa, monelle tuttu hotelli Arkhipelag, Best-hall, ja Ahvenanmaan suurin K-Supermarket. Mies on myös tunnettu mesenaatti ja omistaa miljoonien taidekokoelman.
Andersin lapsuus on melko hurjaa. Jäyniin kuuluu mm. joulukuusen heittäminen ikkunasta nuutinpäivän kunniaksi ja lompakkotemppu, jossa kadulle asetettua lompakkoa hamuavaa ammutaan ilmakiväärillä. Lisäksi hän kertoo laukaisseensa ensimmäisenä maailmassa kolmivaiheisen raketin. Ei ehkä kovin moni uskonut pojasta tulevan häirikköä kummempaa.
Wiklöf on tunnettu suurista ylinopeussakoista. Ei hän niitä sen enempää selittele, kertoo vain maksaneensa seuraavana päivänä pois. Ensimmäistä kertaa hän autoili jo alun toisella kymmenellä, ja parikymppiseltä Wiklöfiltä palvelualtis Maarianhaminan poliisi otti myöhemmin äidin pyynnöstä kortin kuivumaan.
Autokauppiaan ura ei kai ollut ihme rattimiehelle. Hän puhui itselleen Veholta Mercedes-Benzin edustuksen, vaikkei kukaan uskonut nuoren juipin Mersuja myyvän, mutta niin vain kauppa kävi. Wiklöf möi myös BMW:tä ja Hondaa, ja piti autokauppaa auki illat ja viikonloput, jotta perheet pääsivät rauhassa koeajolle. Eikä tulos tullut tuurilla, vaan aktiivisella myyntityöllä.
Kostonhimo on Wiklöfille vahva motivaattori. Ålandsbanken ei antanut autokauppiaalle pientä lainaa, koska ei uskonut hänen kykenevän myymään Mersuja, joten hän päätti näyttää, ja päätyi lopulta pankin suurimmaksi omistajaksi. Lentokentällä häntä ei päästetty koneeseen, jossa oli edelleen ovet auki ja portaat paikallaan, jolloin hän päätti ihan kiusallaan lentää jatkossa vain yksityiskoneella. Ei taida olla ihan helpoin kaveri.
Iso ego paistaa läpi koko kirjan. Anders on onnistunut siinä ja Anders on tehnyt tätä. Menee jo vähän yli välillä, mutta kaipa noilla meriiteillä voi jo itseään kehua. Välillä myös uhriudutaan kiusallisen kuuloisesti.
Pahinta poliittinen räntti. Wiklöf fanittaa Palmea, eikä osaa päättää onko kapitalismi hyvä asia vai eikö ole. Hän itse on puhdas pulmunen, mutta muut ovat tehneet kepposia. Luku hyvinvointivaltion puolustamiseksi menee suorastaan noloksi, kun Wiklöf ei ymmärrä hyvinvointivaltion valuvikoja eikä sitä, ettei koko yksityistä sektoria voi tuomita jos muutama hölmö vetää välistä ja loput toimivat kuten pitää. Olen samaa mieltä siitä, että jos yksityisessä hoitokodissa väärennetään vuorolistoja ja porukkaa jopa kuolee kehnon hoidon takia, niin jonkun pitäisi saada sanktiot, mutta siitä ei ole näyttöä, että julkinen sektori tekisi asian paremmin.
Staffan Bruunin kirja etenee teemoittain, mikä johtaa asioiden toistamiseen ja välillä ärsyttää, kun yksi ja sama asia kerrotaan moneen kertaan. Kirja on kaksijakoinen; se on joissain kohdissa lista tapahtumia, (mitään mullistavia bisnesviisauksia on turha odottaa) ja välillä Wiklöfin ränttäystä kokemistaan epäkohdista (vaikka hän sanoo ettei muka ränkytä). Teksti kärsii ajoittaisesta tönkköudestä ja ränttiä voisi olla reilusti vähemmän.
Kokonaisuutena Muurarin pojasta miljonääriksi on ihan kelpo kamaa, ja kokonaisuus kääntyy voiton puolelle. Ihan lukemisen arvoinen teos.
